Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Karjalan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 34



 

Riskinhallintatoimenpiteiden seuranta 2023

 

Maakuntahallitus 26.02.2024 § 34  

28/00.03.01/2024  

 

 

 

Valmistelija Olli Seppänen

  puh. +358 40 139 0175

  olli.seppanen@ekarjala.fi

 

Etelä-Karjalan liiton riskien hallintakäytäntöjen mukaisesti kunkin vuoden aikana toteutuneista riskienhallinta toimenpiteistä raportoidaan maakuntahallitukselle seuraavan vuoden keväällä toimintakertomuksen yhteydessä. Hallitukselle raportoidaan myös toteutuneista riskeistä ja havaituista ’läheltä piti’ - tilanteista.

 

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan raportti on vuodelta 2023 sekä riskienhallintasuunnitelman sisältynyt riskirekisteri on liitteenä.

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.