RSS-linkki
Kokousasiat:https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntahallitus
Pöytäkirja 25.09.2023/Pykälä 136
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Polkupyöräedun käyttöönotto vuonna 2023
YT-ryhmä 15.1.2023 3§
Etelä-Karjalan liitossa on mahdollista ottaa käyttöön polkupyöräetu, jolla
kannustetaan työntekijöitä pyöräilyyn. Työsuhdepyörä on polkupyörä,
jonka hankinnasta vastaa työnantaja. Työnantaja pidättää pyörän
kustannukset palkasta tai tarjoaa sen palkan päälle tulevana etuna.
Pyörä on tarkoitettu yksittäisen työntekijän henkilökohtaiseen käyttöön niin
työ- kuin vapaa-ajalla.
Työsuhdepyörät hankitaan yleensä leasing -sopimuksilla, joihin voi sisältyä
myös varkausvakuutukset, varusteet ja huoltopalvelut. Lisäpalvelut tekevät
pyörän käytöstä huoletonta. Työnantaja voi myös hankkia pyörän
omakseen ja hoitaa suoraan myös niiden huollot.
Työsuhdepyöräpakettiin hyväksyttäviä varusteita ovat pyörään
kiinteästi kuuluvat varusteet (esim. valot, lukitus, lokasuojat nastarenkaat). Esimerkiksi pyöräilyvaatteita- tai kenkiä, matkamittaria tai juomapulloa ei paketteihin voi sisällyttää.
Mikäli polkupyöräetu otettaisiin käyttöön siten, että etu pidätettäisiin
palkasta (työntekijä maksaa), sillä ei olisi kustannusvaikutuksia Etelä-Karjalan liitolle. Liitto säästää polkupyöräedun osalta palkan sivukulut.
Polkupyöräedun hyötyjä työnantajalle ovat palkan sivukulujen säästöön
lisäksi muun muassa seuraavat:
- Säännöllisesti pyöräilevä työntekijä voi paremmin ja tekee
parempaa tulosta
- Sähköpyörät innostavat harrastamaan liikuntaa, mikä edistää työntekijän terveyttä
- Vähentää sairauspoissaoloista aiheutuvia kustannuksia, jos
työntekijöitä saadaan innostettua liikkumaan
- Edullinen tapa sitouttaa työntekijä ja vahvistaa liiton
houkuttelevuutta työpaikkana
- On tapa osallistua HINKU-maakunnan ilmastotalkoisiin
Polkupyöräetu on tuloverovapaata 1 200 euroon saakka vuodessa. Tällöin
polkupyöräetu voi olla verovapaana maksimissaan 100 euroa/kk.
Työnantajan omistamasta polkupyörästä muodostuvan edun raha-arvo
kuukaudessa on 1/12 polkupyörän vuotuisten pääomakustannusten eli
hankintahinnan osan ja pääoman koron sekä huolto-, korjaus- ja muiden
käyttökustannusten euromäärästä.
Hankintahinnan osan euromäärä lasketaan siten, että hankintahinta
jaetaan viidellä käyttövuodella. Työnantajan leasingsopimuksella
hankkimasta tai muulla vastaavalla tavalla järjestämästä polkupyörästä
muodostuvan edun raha-arvo kuukaudessa on leasing- tai muun maksun
sekä työnantajan erikseen maksamien käyttökustannusten euromäärä
kuukaudessa vähennettynä leasingyhtiölle tai muulle taholle maksettujen
toimisto- ja käsittelykulujen euromäärällä.
Polkupyörään kiinteästi kuuluvat, erikseen hankitut lisävarusteet kuten
ajovalot, lukitus ja nastarenkaat sekä pyöräilykypärä otetaan huomioon
polkupyöräedun arvoa laskettaessa lisäämällä lisävarusteiden arvo
hankintahintaan.
Ehdotus: YT-ryhmä esittää maakuntahallitukselle, että Etelä-Karjalan liitossa otetaan käyttöön polkupyöräetu toukokuun alusta 2023 alkaen. Polkupyöräedun suuruus on enintään 1200 euroa vuodessa (100 euroa kuukaudessa). Polkupyöräetu pidätetään työntekijän palkasta.
Päätös: Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Maakuntahallitus 27.03.2023 § 51
Valmistelija Olli Seppänen
puh. +358 40 139 0175
YT-ryhmä esittää maakuntahallitukselle, että Etelä-Karjalan liitossa otettaisiin käyttöön polkupyöräetu 1.5.2023 alkaen. Polkupyöräetu on verovapaata 1 200 euroon asti vuodessa.
Työsuhdepyörän hankinta edellyttää, että työnantaja tekee sopimuksen pyörää välittävän toimittajan kanssa. Työsuhdepyörä ei ole veroetu, mikäli työntekijä ostaa tai vuokraa pyörän itse. Työntekijä voi vähentää henkilökohtaisessa verotuksessaan pyörän arvon ainoastaan silloin, kun työnantaja on maksanut pyörän toimittajalle.
Kuntaliiton ohjeistuksen mukaan: Mikäli valitulla työsuhdepyörien tarjoajalla on käytössään pyöriä välittävien yrityksen valikoima, työntekijän valintaoikeus kuuluu hankintasopimuksessa ennakolta rajatun valikoiman piiriin. Jos sen sijaan valikoimaa ei ole rajattu ja kunta (tai kuntayhtymä) päättää tehdä sopimukset kaikkien sellaisten toimittajien kanssa, jotka täyttävät kunnan (tai kuntayhtymän) asettamat vähimmäisvaatimukset eikä vertailua eri toimittajien välillä suoriteta, ei hankintalaki tule sovellettavaksi.
Etelä-Karjalan liiton vähimmäisvaatimukset toimittajalle:
- Pyörät ja sähköpyörät saatavuus: kaikki saatavilla olevat EU:n sisällä merkki / malliriippumattomasti verkosta ja kivijalkaliikkeestä Lappeenrannan ja Imatran alueella.
- Palvelun tulee sisältää: jatkotakuu, palautusturva (leasingkauden keskeytyessä), varkaus- ja ilkivaltavakuutus.
- Palvelun tulee sisältää optio huoltopalvelulle (sisällytetään leasingkauteen).
- Pyörät tulee saada hankittua leasingiin.
- Laskutus kvartaaleittain.
- Reaaliaikainen portaali palkanlaskennalle tietojen noutoa varten (määrämuotoisuus).
- Aineisto säännönmukaisesti palkanlaskennalla sovittuna määräpäivänä.
- Löytyy kumppaniliike Lappeenrannasta tai Imatralta.
- Työntekijän asiointi palveluntarjoajan kanssa suoraan, kun työsuhdepyöräpolitiikka allekirjoitettu (asiakaspalvelu).
Eläketurvakeskuksen mukaan osana palkkaa tarjottaessa verovapaan työsuhdepyöräedun osalta etu on työansiota, josta maksetaan työeläkemaksu.
Päätösehdotus Maakuntahallitus päättää, että Etelä-Karjalan liitossa otetaan käyttöön polkupyöräetu 1.5.2023 alkaen. Edun suuruus on enintään 1200 euroa vuodessa (100 euroa kuukaudessa). Polkupyöräetu pidätetään työntekijän palkasta.
Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Maakuntahallitus 25.09.2023 § 136
41/01.02.00.03/2023
Valmistelija Susanna Kaskinen
puh. +358 40 682 5819
susanna.kaskinen@ekarjala.fi
Työsuhdepolkupyöräedun käyttöön ottamiseksi on harkittu Epassi Finland Oy:n kautta toteutettavaa leasingrahoitus- ja hallinnointipalvelua tai muuta vastaavaa suorahankintaa, palveluntuottajan kilpailuttamista itse tai yhteishankintasopimukseen liittymistä.
Työsuhdepolkupyöräedun leasingrahoituksen ja hallinnoinnin palvelutuottajia on runsaasti samoin kuin niiden tarjoamia erilaisia palveluvaihtoehtoja. Oman kilpailutuksen järjestäminen tai runsaasta tarjonnasta sopivimman vaihtoehdon löytäminen veisi edelleen aikaa, ja työsuhde-edun käyttöönottaminen haluttaisiin järjestää mahdollisimman pian.
Etelä-Karjalan liitolle on lisäksi tärkeää, että työsuhdepolkupyöräedun hallinnointi voitaisiin ostaa palveluna, jolloin pyörien hankintaan liittyvien sopimusten hallintaan ja palkanlaskennan tarvitsemien aineistojen tuottamiseen ei tarvitsisi käyttää kohtuuttomasti työaikaa.
Näistä edellä mainituista syistä työsuhdepolkupyöräedun käyttöönotto ehdotetaan toteutettavaksi liittymällä Sarastia Oy:n kilpailuttamaan työsuhdepolkupyörien ja ‐sähköpolkupyörien leasingpalvelun yhteishankintasopimukseen, joka on voimassa 14.5.2027 saakka.
Arvio Etelä-Karjalan liiton leasingrahoitettavista yhden vuoden ostoista (alv 0 %) on 48 387 euroa, jos työsuhdepolkupyöräedun käyttäjiä on 15 Vuokrattavan pyörän hankintahinta voi olla enintään 4 000 euroa (sis. alv). Hintaan sisältyvät verottajan polkupyöräetuun hyväksymät varusteet. Myös huollot voidaan sisällyttää hankintahintaan.
Palveluntuottaja Oomi Oy vastaa kaikesta pyörien hankintaan ja hallinnointiin liittyvästä työstä koko leasingsopimuksen ajan. Etelä-Karjalan liitto maksaa tästä toimisto- ja käsittelykuluna 12,50 euroa / kk / pyörä. Leasingmaksun oletus on 100 euroa / kk / pyörä ja työsuhdepyörän leasingmaksu (vuokrauskustannus) vähennetään kokonaan pyörää käyttävän palkasta.
Ennen kuin pyörän voi hankkia, valmistellaan Etelä-Karjalan liiton työsuhdepyöräedun käyttöpolitiikka, joka pyörän käyttäjän on hyväksyttävä.
Sarastia Oy:lle toimitettaisiin sitouminen ko. yhteishankinnan Etelä-Karjalan osakokonaisuuteen 1.10.2023 alkaen. Sitoumuslomake on esityslistan liitteenä. Maakuntajohtaja valtuutettaisiin allekirjoittamaan sitoumus ja mahdolliset leasingpalvelun käyttöönottoon liityvät sopimukset. Hallinto- ja kehittämisjohtaja vastaisi muista polkupyöräedun käytännön järjestelyistä palvelutuottajan kanssa.
Päätösehdotus Etelä-Karjalan liitto sitoutuu Sarastia Oy:n kilpailuttamaan yhteishankintaan ”Työsuhdepolkupyörät ja -sähköpolkupyörät leasingpalveluna 2023 415779 / Etelä-Karjalan osakokonaisuus” ja valtuuttaa maakuntajohtaja Satu Sikasen allekirjoittamaan sitoutumislomakkeen ja leasingpalvelun käyttöönottoon liittyvät sopimukset. Hallinto- ja kehittämisjohtaja Olli Seppänen valtuutetaan vastaamaan työsuhdepolkupyöräedun käytännön järjestelyistä palvelutuottajan kanssa.
Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |