Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Karjalan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä
Pöytäkirja 14.03.2022/Pykälä 9



 

Maaseutuohjelman tilannekatsaus

 

Maakunnan yhteistyöryhmä 14.03.2022 § 9 

    

 

Maaseutuohjelman ohjelmakausi 2014-2020 jatkuu siirtymäkausina 2021 ja 2022. Siirtymäkautena toteutetaan päättyvän ohjelmakauden toimenpiteitä, mutta käytetään uuden CAP-kauden rahoitusta. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen rahoituskehys vuonna 2022 on 2,24 milj. euroa, josta on jo sidottu reilu miljoona euroa.

 

Haettavissa on myös elpymisvaroja, joissa on valtakunnallinen rahoituskehys. Lisäksi käynnissä on Etelä-Savon, Kaakkois-Suomen, Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksien avaama teemahaku Järvi-Suomen maaseudun ympäristö- ja ilmasto-ohjelmaan liittyvistä hankkeista. Haku toteuttaa Järvi-Suomen maaseudun ympäristö- ja ilmasto-ohjelmaa (JÄSMY) sekä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa. Haussa painotetaan erityisesti tavoitteita Järvi-Suomesta tulee hiilineutraali sekä vastuullinen ja kannattava liiketoiminta sekä kestävä asuminen lisääntyvät.

 

Lisätietoja maaseutuohjelman tilannekatsauksesta liitteellä.

 

 Ehdotus:

 

 Merkitään tiedoksi maaseutuohjelman tilannekatsaus.

 

 Päätös:

 

 Merkittiin tiedoksi.