Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Karjalan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä
Pöytäkirja 14.03.2022/Pykälä 8


1 2014-2020 yhteenveto ESR EK (002)

 

Rakennerahasto-ohjelman 2014-2020 tilannekatsaus

 

Maakunnan yhteistyöryhmä 14.03.2022 § 8 

    

 

Ohjelmakaudella 2014-2020 Etelä-Karjalan liitto on rahoittanut 79 EAKR-hanketta yhteensä 16,3 miljoonalla eurolla. Perusrahoitus on käytetty loppuun.

 

Etelä-Karjalan liitolle siirrettiin tammikuussa 2022 1,176 miljoonaa euroa Hämeen ELY-keskuksesta vapautunutta yritystukirahoitusta (REACT-EU). Varojen mahdollista siirtoa ennakoitiin avaamalla haku 3.11.-3.12.2021. MYR sihteeristö esitti 23.2.2022 kokouksessa haun kolmea hanketta rahoitettavaksi.  Rahoitusta on jäljellä vielä n. 820 000 euroa ja sille on avattu haku ajalle 7.3.-10.4.2022. Haun avaamista on kiirehditty, sillä hankkeiden toteuttamisen ehdoton takaraja on 31.12.2023.

 

Haku avattiin REACT-EU:n molempiin erityistavoitteisiin 12.1. ja 12.2. Tiedote haun avaamisesta ja painotuksista on nähtävissä liiton verkkosivuilla. Haulla valmistaudutaan myös mahdolliseen palautuvien REACT-EU-valtuuksien käyttöön.

 

EAKR-yritystukien haku ohjelmakaudelle 2014-2020 on päättynyt ja kaikki rahoituspäätökset on tehty. Liitteessä yhteenveto yritysrahoituksen kehityksestä alueella.

 

ESR-tukien osalta samassa liitteessä yhteenveto Etelä-Karjalan rahoitetuista hankkeista. Käyttämättä on vielä pieni määrä REACT-EU ESR -rahoitusta, johon liittyen haku on auki 14.2.-8.4.2022. Lisäksi Hämeen ELY-keskus varautuu mahdollisiin palautuviin valtuuksiin myös Etelä-Karjalaa koskien avaamalla toimintalinjan 3 ylimaakunnallisille hankkeille Etelä-Suomen alueella. Haku on auki 21.2.-8.4.2022.

 

 Ehdotus:

 

 Merkitään tiedoksi rakennerahasto-ohjelman tilannekatsaus.

 

 Päätös:

 

 Merkittiin tiedoksi.