Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Karjalan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 16.02.2024/Pykälä 7


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Tarkastuslautakunta 16.02.2024 § 7  

    

 

  

  

 Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatetaan  hallintosäännön määräyksiä. Kutsun antaa puheenjohtaja ja siinä on               ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.               Tarkastuslautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin               puolet jäsenistä on saapuvilla. Asiasta päätetään puheenjohtajan               selostuksen pohjalta.

 

 Hallintosäännön mukaan lautakunnan kokouksissa tilintarkastajalla on               läsnäolo- ja puheoikeus.

 

 Maakuntaliiton hallitus ei voi määrätä edustajaansa lautakunnan  kokouksiin

 

Ehdotus Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.