Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Karjalan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 171


 

Etelä-Karjalan liiton edustaja Kotkaniemi-säätiön hallituksessa

 

Maakuntahallitus 20.11.2023 § 171  

129/06.12.01/2023  

 

 

 

Valmistelija Satu Sikanen

 puh. + 358 400 661 318

 satu.sikanen@ekarjala.fi

 

Kotkaniemi-säätiön sääntöjen 5 § mukaisesti ”Säätiön asioita hoitaa ja sitä edustaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja kuudesta yhdeksään jäsentä, joiden kaikkien toimikausi on kolme vuotta.” Säätiön sääntöjen 6 § määrää lisäksi, että ”Jäsenen hallitukseen nimeävät kolmeksi vuodeksi kerrallaan Etelä-Karjalan liitto, Lappeenrannan kaupunki, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Luumäen kunta, Museovirasto, P.E. Svinhufvudin muistosäätiö ja Svinhufvud af Qvalstad-sukuyhdistys.”

 

Etelä-Karjalan liiton edustajana Kotkaniemi-säätiön hallituksessa on toiminut elinvoimajohtaja Jami Holtari syksystä 2021 lähtien ja sitä ennen säätiön perustamisesta v. 2013 lähtien kehittämispäällikkö Anu Talka. Jami Holtarin siirryttyä toisen työnantajan palvelukseen tulee nimetä uusi henkilö Kotkaniemi-säätiön hallitukseen. Etelä-Karjalan liiton jäsenen kolmevuotinen toimikausi on päättymässä keväällä 2024. Kotkaniemi-säätiön asiamies Eino Svinhufvud on esittänyt 12.11.2023 lähettämässään sähköpostissa, että Etelä-Karjalan liitto nimeäisi edustajan kuluvan kauden loppuun ja samalla jo tulevalle kolmevuotiskaudelle 2024–2026.

 

 

Päätösehdotus Nimetään Etelä-Karjalan liiton edustajaksi Kotkaniemi-säätiön hallitukseen kuluvan kauden loppuun ja uudelle kolmivuotiskaudelle 2024–2026 aluekehityspäällikkö Heli Gynther.

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.