Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Karjalan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 164


7 Jäsenkuntien maksuosuudet 2024

 

Jäsenkuntien maksuosuudet 2024

 

Maakuntahallitus 20.11.2023 § 164  

89/00.01.02.00/2023  

 

 

 

Valmistelija Olli Seppänen

 puh. +358 40 139 0175

 olli.seppanen@ekarjala.fi

 

Perussopimuksen 23§:n mukaan se määrä, joka talousarvion mukaan muiden tulojen lisäksi tarvitaan menojen suorittamiseen, kootaan varainhoitovuoden maksuosuuksina. Jäsenkuntien maksuosuudet kuntayhtymän menoihin määräytyvät edellisenä kalenterivuonna  toimitetussa kunnallisverotuksessa kertyneiden verotulojen suhteessa.

 

Maksuosuus suoritetaan varainhoitovuoden aikana maakuntahallituksen määräämissä erissä ja määrääminä aikoina.

 

Liitteenä olevat jäsenkuntaosuudet perustuvat vuoden 2024 talousarvioehdotuksessa esitettyyn määrään, 2 414 086 euroon.

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että jäsenkuntaosuudet vuonna 2024 kannetaan liitteenä olevan esityksen mukaisesti.

Jäsenkuntaosuuksia päivitetään, jos Verohallinnon maksuunpantuja kunnallisveroja koskevassa tilastotiedossa tapahtuu olennaisia muutoksia, joiden seurauksena jäsenkunnan maksuosuus muuttuisi yli 5000 euroa.

Maksuosuudet kannetaan kuukausittain 12. päivään mennessä 1/12 koko kunnan maksuosuudesta. Viivästyskorko on lain mukainen.

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Merkittiin, että Virpi Junttila ja Antti Rämä ilmoittivat olevansa esteellisiä (hallintolaki 28§ 1 mom. 5. kohta) Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituuttia koskevassa käsittelyssä eivätkä osallistuneet ko. asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.