Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Karjalan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 46


1 Esite EAKR alueelliset ympäristöhankkeet haku 2023

 

AURA-ohjelman 2021-2027 EAKR-rahaston tilannekatsaus

 

Maakunnan yhteistyöryhmä 08.05.2023 § 46  

73/00.02.03/2022  

 

 

EURA2021-järjestelmän keskeneräisyydet ovat hidastaneet merkittävästi ohjelmakauden 2021-2027 käynnistymistä, hankkeiden hakuja ja päätöksentekoa. Yritystukihankkeiden haku mahdollistui ensin ja niistä päätöksenteko alkoi loppuvuodesta 2022. ESR+ ja EAKR kehittämishankkeiden päätöksenteko oli mahdollista vasta maaliskuun puolivälissä ja sekin vain yhden toteuttajan hankkeille. Ryhmähankkeiden päätöksenteon arvioidaan olevan mahdollista 22.6.2023 alkaen.

 

Euroopan aluekehitysrahaston EAKR Yrityksen kehittämisavustuksen  haku Etelä-Karjalassa on avattu ajalle 3.4.-12.5.2023. EURA2021-järjestelmässä julkaistun hakuilmoituksen mukaan haussa on n. 200 000€. Kehittämisavustusta voidaan myöntää pk-yritysten kehittämistoimenpiteisiin ja investointeihin, kun yritys aloittaa toimintansa, haluaa panostaa merkittävästi uudistumiseen tai pyrkii kasvamaan.

 

EAKR alueellisten ympäristöhankkeiden haku Etelä-Karjalan sekä Kanta- että Päijät-Hämeen maakunnissa tullaan avaamaan ajalle 15.5. – 31.8.2023. Haku kohdistuu toimintalinjaan 2 Hiilineutraali Suomi.

 

Hankkeet voivat olla ylimaakunnallisia. Ympäristö EAKR-rahoitusta myönnetään energiatehokkuuteen, kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen, ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen sekä kiertotalouden edistämiseen liittyviin kehittämishankkeisiin ja niihin mahdollisesti sisältyviin välttämättömiin pienimuotoisiin investointeihin.

 

Liitteenä hakuesite.

 

Etelä-Karjalan liiton EAKR -haku kestävän kaupunkikehittämisen Lappeenranta-Imatra ekosysteemisopimuksen mukaisille hankkeille oli auki ajalla 22.2.- 6.4.2023. Haettavissa oli vajaa 800 000€ toimintalinjojen 1 ja 2 sekä erityistavoitteiden 1.1. ja 2.1. mukaisille hankkeille.

 

Ekosysteemisopimuksen johtoryhmä arvio hankkeita parasta aikaa ja Etelä-Karjalan liitto rahoittavana viranomaisena tekee hankkeista päätökset.

 

Etelä-Karjalan liiton EAKR-haku ensisijaisesti Kaakkois-Suomen kokonaisturvallisuuden vahvistamiseen tähtääville hankkeille on avoinna 2.5.-16.6.2023. EURA2021-järjestelmässä julkaistun hakuilmoituksen mukaan haussa on enintään 850 000€ edellyttäen, että Kymenlaakson liitto siirtää myöntövaltuuttaan Etelä-Karjalan liitolle.

 

Haussa haetaan hankkeita itäisen Suomen valtiosihteerityöryhmän painotusten mukaisiin tarpeisiin, ensisijaisesti turvallisuusosaamisen (ml. kyberturvallisuuden) ja huoltovarmuuden vahvistamiseen Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa. Avoinna ovat ohjelman toimintalinja 1 Innovatiivinen Suomi ja sen erityistavoitteet 1.1. Tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantaminen sekä 1.2. Digitalisaation etujen hyödyntäminen kansalaisten, yritysten ja julkishallinnon hyväksi.

 

Seuraava Etelä-Karjalan liiton EAKR-haku on tarkoitus ajoittaa yhteen Etelä-Suomen maakunnan liittojen hakujen kanssa eli toden näköisesti ajalle 28.8. – 29.9.2023.

 

 

 

 

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.