Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Karjalan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 45


 

Rakennerahasto-ohjelman 2014-2020 tilannekatsaus

 

Maakunnan yhteistyöryhmä 08.05.2023 § 45 

    

 

 Hämeen ELY-keskuksella ja Etelä-Karjalan liitolla ei ole enää haettavissa rahoitusta Kestävää kasvua ja työtä ohjelmakauden 2014-2020 ESR- ja EAKR-hankkeille. Käytettävissä olleet myöntövaltuudet on kohdennettu hankkeille. Hankkeita, joiden kohdemaakuntana on Etelä-Karjala, on vielä käynnissä noin 50 kappaletta.

 

 Kaikkien ohjelmakauden 2014-2020 hankkeiden tulee päättyä viimeistään vuoden 2023 loppuun, jotta maksatukset saadaan hoidettua ja ohjelmakausi suljettua määräaikaan mennessä.

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi rakennerahasto-ohjelman tilannekatsaus.

 

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.