Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Karjalan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 64


 

Myönteinen rahoituspäätös AKKE 2023_003 Kutilan kanavan suunnitteluhanke 2023-2024- hankkeeseen

 

Maakuntahallitus 24.04.2023 § 64  

45/05.01/2023  

 

 

 

Valmistelija Jari Lantta
puh. +358 40 5240540
jari.lantta@ekarjala.fi


Selostus

Taipalsaaren kunta hakee Maakunnan omaehtoisen kehittämisen (AKKE) rahoitusta 100.000 euroa hankkeelle "Kutilan kanavan suunnitteluhanke 2023-2024".

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 166.600 euroa. Hanke on flat rate 40 % -kustannusmallin mukainen.

Hankkeessa edistetään Kutilan kanavan rakentamista valmistelemalla ja toteuttamalla tarvittavaa suunnittelua, sidosryhmäyhteistyötä, tiedotusta ja lupaprosessia. Hankkeessa edistetään myös yleisuunnitelman pohjalta tehtävän teknisen suunnittelun ja urakkakilpailun valmistelua ja toteutusta.

Hanke on tärkeä koko Itä-Suomen ja erityisesti Etelä-Karjalan alueen matkailun näkyvyydelle ja markkinoinnille, samalle se parantaa Pien-Saimaan, erityisesti maaveden ympäristön ja vesistön tilaa. Hankkeeseen sisältyvien pumppaamojen kautta siirretään Suur-Saimaalta Pien-Saimaalle, mikä parantaa vedenlaatua, virkistysarvoja ja lisää alueen veto- ja elinvoimaa.

Hankkeen kesto:   1.5.2023 – 31.12.2024

Rahoitus:   
Sopimuksellisen yhteistyön rahoitus kohdentuu valtion ja maakuntien sopimuksellisuuden edistämiseen eli aluekehittämiskeskusteluissa sovittuihin kehittämisen kärkiin, jona Etelä-Karjalassa on 1) Kestävän metsäbiotalouden toimintaedellytykset, kilpailukyky ja uudistuminen. Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman (AKKE) rahoitusta.


Kustannusarvio:

 

     Yhteensä €

Palkkakustannukset

119 000

Ostopalvelut

0

Flat rate 40 %

47 600

Kustannusarvio yhteensä

166 600


Rahoitussuunnitelma:

 

    

Osuus %

Haettava avustus

100 000

60 %

Omarahoitus (Taipalsaaren kunta)

8 300

5 %

Kuntarahoitus (Lappeenrannan kaup)

8 300

5 %

Yksityinen rahoitus (Säästöpankki säätiö

50 000

30 %

Rahoitussuunnitelma yhteensä

166 600

100 %


Rahoitushaku ja hakemuskäsittely

 Tammikuussa 2023 avatussa kansallisen rahoituksen haussa AKKE-rahoitusta on haettavissa hankkeille, jotka

1. edistävät maakuntaohjelman toimeenpanoa,

2. edistävät Etelä-Karjalan elinvoimaa sekä elinkeinoelämän ja

kehittämistoimijoiden toimintaedellytyksiä.

 

 Yleisten valintaperusteiden lisäksi hankkeiden tulee vastata vähintään yhteen seuraavista painopisteistä:

3. vahvistavat kuntien välistä elinkeinopoliittista yhteistyötä,

 4. vahvistavat Etelä-Karjalan sopeutumista toimintaympäristön äkillisiin muutoksiin (erityisesti koronan ja Ukrainan sodan vaikutukset),

5. edistävät elinkeinojen viisasta uudistumista,

6. luovat valmiuksia suorien EU-rahoitusten hakuun,

 7. edistävät kestävän metsäbiotalouden toimintaedellytyksiä, kilpailukykyä ja uudistumista,

 8. huomioivat rajamaakunnan erityispiirteet ja vaikutukset alueen kehitykselle (erityisesti matkailun toimintaedellytysten kehittäminen),

9. edistävät energiasiirtymää kohti päästötöntä energiaa.

 

 Hakemus on arvioitu arviointipalaverissa 11.4.2023.

Valmistelijan lausunto:

 

 Valmistelijan (Jari Lantta) arvio hankkeesta

 Hanke on looginen ja tarpeellinen jatko aiemmalle "Kutilan kanavan suunnitteluhanke 2021-22" -hankkeelle. Kun rahoitus Kutilan kanavan toteuttamiseen on nyt valtion suunnalta tullut Kutilan kanavan rakentamiseen kohdennettu 12,5 milj.euron myöntämisvaltuus, on tarpeen tehdä rakentamista edeltävät tarvittavat toimet ja suunnittelut valmiiksi.  Hanke edistää matkailun ja vapaa-ajan vieton mahdollisuuksia merkittävästi ja vaikuttaa myönteisesti vesiston tilaan.
Kanava edistää erityisesti Etelä-Karjalaan kohdistuvaa matkailua sekä liikenneyhteyksiä ja näiden parissa toimivien yritysten toimintaedellytyksiä. Kutilan hankkeella on samalla myönteisiä vaikutuksia myös kestävän metsäbiotalouden toimintaedellytyksiin, kilpailukykyyn ja uudistumiseen, mm. työpaikkojen, elivoiman ja kiinnostavuuden kautta.

 

 Hanke on haun mukainen ja rahoituskelpoinen.

 

Päätöksen perusteet Laki 756/2021 alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta

 Valtioneuvoston asetus 797/2021 alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta

 Laki 757/2021 alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta

 Valtioneuvoston asetus 867/2021 alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta

 Valtioneuvoston asetus 866/2021 Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan rahastoista rahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta

 Valtionavustuslaki 688/2001

 

 

 

 

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus hyväksyy hankkeen rahoitettavaksi Sopimuksellisen yhteistyön rahoituksesta,  kestävän metsäbiotalouden toimintaedellytykset, kilpailukyky ja uudistuminen -määrärahasta osana Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman (AKKE) rahoitusta hankehakemuksen mukaisesti.                

Hankkeen hyväksytty kokonaiskustannusarvio on 166 600 euroa,
myönnettävä avustus 60%, kuitenkin enintään 100 000 euroa ja
hankkeen kesto 1.5.2023 – 31.12.2024.     

Avustuksen viimeinen erä on haettava maksatukseen viimeistään neljän kuukauden kuluttua hankkeen toteuttamisajan päättymisestä eli 30.4.2025 mennessä. Jos maksatushakemusta ei ole tähän mennessä toimitettu rahoittajalle, avustusta ei makseta.               

Hankkeelle tulee asettaa ohjausryhmä, jossa on riittävä eri sidosryhmien edustus sekä rahoittajan edustaja Etelä-Karjalan liitosta.  Hakijan tulee hankkeen toteuttamisessa noudattaa tähän päätökseen liitettäviä avustuksen käyttöä koskevia ehtoja. 

Hankkeen yhteyshenkilö Etelä-Karjalan liitossa on Jari Lantta.

 

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.