Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Karjalan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 26.01.2022/Pykälä 1


Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Tarkastuslautakunta 26.01.2022 § 1  

    

 

  

  

Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä. Kutsun antaa puheenjohtaja ja siinä on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Tarkastuslautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Asiasta päätetään puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

 

Hallintosäännön mukaan  lautakunnan  kokouksissa tilintarkastajalla on läsnäolo- ja puheoikeus.

 

Maakuntaliiton hallitus ei voi määrätä edustajaansa lautakunnan kokouksiin

 

Ehdotus Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Tarkastuslautakunnan sihteerinä toimiva Ulla-Maija Tuomela on kokouksesta poissa, joten päätettiin, että puheenjohtaja toimii myös kokouksen pöytäkirjan pitäjänä.