Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Karjalan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 29.08.2022/Pykälä 123


5 Palkkausjärjestelmä 2022 luonnos MH

 

Palkkausjärjestelmän uudistaminen

 

Maakuntahallitus 29.08.2022 § 123  

200/01.00.00/2022  

 

 

 

Valmistelija Olli Seppänen

 puh. +358 40 139 0175

 olli.seppanen@ekarjala.fi

 

Etelä-Karjalan liitossa uudistettiin palkkausjärjestelmä vuonna 2021. Sen soveltamisesta on hyväksymisen jälkeen saatu kokemuksia ja siihen esitetään tehtävän joitakin muutoksia ja tarkennuksia. Muutokset liittyvät tarkennuksiin erityisesti henkilökohtaisen työsuorituksen arviointiperusteiden kuvauksissa sekä henkilökohtaisten työsuorituksen arvioinnin toteuttamiseen joka toinen vuosi tai vapaan jälkeen. Lisäksi on huomioitu KVTES:n mukaiset palkankorotukset palkkausjärjestelmässä kuvattuihin tehtäväkohtaisiin palkkoihin ja henkilökohtaisiin lisiin.

 

Muutoksia on käsitelty ja valmisteltu virkatyönä sekä viisikko-ryhmässä  (työnantajan ja työntekijäjärjestöjen edustajien yhteistoiminnassa neuvoteltavia asioita varten perustettu valmisteluryhmä) kevään ja kesän 2022 aikana sekä yhteistoimintaryhmässä (YT-ryhmä) 12.8.2022. Yhteistoimintaryhmä päätti tuossa kokouksessa muutoksista palkkausjärjestelmäkuvaukseen.

 

Uudistettu Etelä-Karjalan liiton palkkausjärjestelmän kuvaus on liitteenä.

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus hyväksyy Etelä-Karjalan liiton palkkausjärjestelmän liitteenä olevan kuvauksen mukaisesti. Palkkausjärjestelmä otetaan käyttöön välittömästi.

Jatkossa KVTES:n mukaiset muutokset palkkausjärjestelmässä kuvattuihin rajoihin tehtävänimikkeiden luokittelussa vaativuusryhmiin (liite 3) sekä henkilökohtaisen lisän pisteluokkien mukaisiin euromääriin (liite 5) päivitetään virkatyönä.

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.