Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Karjalan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 27.06.2022/Pykälä 103



 

Myönteinen päätös hakemukseen MOKRA2022_003 TE2024 - Elinvoimaa Etelä-Karjalaan

 

Maakuntahallitus 27.06.2022 § 103  

146/05.02/2022  

 

 

 

Valmistelija Merja Taipale

 puh. 040 139 0174

 merja.taipale@ekarjala.fi

 

Lappeenrannan kaupunki hakee maakunnan omaehtoisen kehittämisen MOKRA-rahoitusta "TE2024 - Elinvoimaa Etelä-Karjalaan" -hankkeelle. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 249 400 euroa ja haettu avustus 199 520 euroa. Asiakohdan liitteenä tukihakemus ja projektisuunnitelma, hanke-esitys Lappeenranta-Imatra kaupunkiseudun työvaliokunnalle ja työvaliokunnan pöytäkirjanote päätöksestä osallistua hankkeen rahoitukseen.

 

Hankeaika

1.8.2022-31.12.2024.

 

Hankkeen tarkoitus

Maan hallitus on linjannut, että TE-palvelut siirretään kuntien vastuulle vuoden 2024 aikana. Uudistuksen tavoitteena on palvelurakenne, joka edistää parhaalla mahdollisella tavalla työntekijöiden nopeaa työllistymistä ja lisää työ- ja elinkeinopalvelujen tuottavuutta, saatavuutta, vaikuttavuutta ja monipuolisuutta. TE-palvelujen siirto kunnille tuo palvelut lähemmäksi asiakkaita. Kun työllisyyspalvelut, kunnan koulutuspalvelut sekä elinkeinopalvelut ovat saman järjestäjän vastuulla, tukevat palvelut nopeamman työllistymisen tavoitetta. Kunnilla on hyvät lähtökohdat tarjota asiakkaille kohdennettuja ja paikallisten työmarkkinoiden tarpeisiin sopivia palveluja.

 

Lainsäädäntöön liittyvä uudistus käynnistää mittavan toimintaympäristö muutoksen, jonka onnistuminen vaikuttaa laajasti koko Etelä-Karjalan elinvoimaan. Etelä-Karjalan kuntien tahtotila on luoda Etelä-Karjalan toimintaympäristöön parhaiten soveltuva elinvoima-, työllisyys-, koulutus- ja yrityspalveluekosysteemi, joka vastaa alueen elinvoiman haasteisiin ja palvelee koko maakunnan työnhakijoita, yrittäjiä ja osaajia parhaalla mahdollisella tavalla. Lainsäädäntömuutoksesta käynnistyvä toimintaympäristön muutos vaatii onnistuakseen koko maakunnan kattavaa muutos- ja verkostojohtamista.

 

TE2024- Elinvoimaa Etelä-Karjalaan hanketta haetaan koko Etelä-Karjalan kattavaan elinvoimaympäristön kehittämistyöhön. Mittava toimintaympäristön muutos edellyttää eri toimijoiden yhteistyön koordinaatiota. Hankkeen tavoitteena on luoda Etelä-Karjalan toimintaympäristöön parhaiten soveltuva elinvoima-, työllisyys-, koulutus- ja yrityspalveluekosysteemi, jolla tuetaan vahvasti Etelä-Karjalan maakuntaohjelman kehittämistavoitteita muun muassa elinkeinopalveluiden saavutettavuutta, työllisyyden edistämistä ja työperäistä maahanmuuttoa sekä osaamisen kehittämistä ja opiskelijoiden integroitumista alueelle.

 

Hankkeen kohderyhmään kuuluvat alueen työnhakijat, yritykset, yrittäjäjärjestöt, työ- ja elinkeinopalveluita järjestävät toimijat ja alueen koulutusorganisaatiot sekä kunnat ja tulevan hyvinvointialueen yhdyspinnassa toimivat työllisyys toimijat. Hankkeen avulla parannetaan alueen elinvoimaa rakenteita ja prosesseja uudistamalla. Päätavoitteena on luoda alueen toimintaympäristöön parhaiten soveltuva elinvoima-, työllisyys-, koulutus- ja yrityspalveluekosysteemi. Hankkeen avulla kehitetään myös asiakkaiden palveluprosesseja ja kytketään koulutusorganisaatiot tiiviimmin työllisyys- ja yrityspalvelujen ekosysteemiin. Hankkeessa huomioidaan tulevan hyvinvointialueen yhdyspinnat ja yhdenmukaistetaan kotouttamispalvelut sekä vaikeimmin työllistettävien palvelut osaksi palveluverkostoa.

 

TE2024- Elinvoimaa Etelä-Karjalaan hanke jakautuu kolmelle vuodelle. Vuonna 2022 rekrytoidaan muutosjohtaja, jonka vastuulla ovat mm. alueen edunvalvontatehtävät, toimintaympäristön muutoksen koordinointi, yhteistyöverkostojen luominen, palvelujärjestelmien ja asiakasprosessien nykytilan kartoitukset, olemassa olevan työllisyysohjelman päivittäminen sekä sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä vastaaminen. Vuonna 2023 luodaan maakunnallinen palveluekosysteemi toimintaympäristöanalyysien pohjalta ja laaditaan maakunnallinen elinvoima-, työllisyys-, koulutus- ja yrityspalvelujen strategia. Vuonna 2024 elinvoima-, työllisyys-, koulutus- ja yrityspalvelujenekosysteemi otetaan käyttöön ja suunnitellaan uuden toimintaympäristön johtamismalli, henkilöstön roolit, asiakasprosessit ja mittarista sekä varmistaa samalla asiakastyön jatkuvuus. Hanke toteutetaan yhteistyössä kuntien, yritysjärjestöjen , oppilaitosten, 3. sektorin toimijoiden ja TE-/ELY- asiantuntijoiden kanssa.

 

Hankkeen seurantatiedot (hakijan ilmoittamat)

1. Käynnistyvät kokeilut (kpl)  kpl  0

2. Uusi toimintamalli tai käynnistyvä kehitysprosessi  Kyllä

3. Mukana olevat yritykset ja muut organisaatiot kpl 20

4. Myötävaikutuksella syntyneet uudet yritykset kpl 0

joista naisten perustamia  kpl 0

5. Myötävaikutuksella syntyneetuudet työpaikat kpl 0

joista naisten   kpl 0

6. Hanke edistää alueen elinvoimaa

  • Alueen veto-/pitovoima 
  • Osaava työvoima
  • Elinkeinorakenteen uudistuminen ja monipuolistuminen
  • Osallisuus ja hyvinvointi (tasa-arvo, eri väestöryhmät)

7. Hanke edistää kansainvälistä toimintaa   Ei

8. Hanke tukee ilmastonmuutoksen hillintää tai siihen

sopeutumista   Ei

9. Hanke edistää asukkaiden ja/tai yritysten digitaalisia palveluita

ja niiden saavutettavuutta   Ei

 

Kustannusarvio

Palkkakustannukset   178 143 

Flat rate 40 %                                71 257

Yhteensä   249 400

 

Rahoitussuunnitelma

Haettava avustus (MOKRA) 80 %  199 520

Muu kuntarahoitus (Lappeenranta-Imatra kaupunki-

seutu)                                      49 880

Yhteensä   249 400

 

 Rahoittajan (Merja Taipale) arvio hankkeesta

Maan hallituksen linjauksen mukaisesti TE-palvelut siirretään kuntien vastuulle vuoden 2024 aikana. Etelä-Karjalan kuntien tahtotila on luoda Etelä-Karjalan toimintaympäristöön parhaiten soveltuva elinvoima-, työllisyys-, koulutus- ja yrityspalveluekosysteemi tukemaan Etelä-Karjalan maakuntaohjelman kehittämistavoitteita.

 

Muutos on suuri ja vaatii vahvaa sitoutumista kaikilta sidosryhmiltä. Hankkeella palkataan muutosjohtaja, jonka tehtviin kuuluu mm. toimintaympäristön muutoksen koordinointi, yhteistyöverkostojen luominen, palvelujärjestelmien ja asiakasprosessien nykytilan kartoitukset, olemassa olevan työllisyysohjelman päivittäminen sekä sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä vastaaminen.

 

Maakuntahallituksen 24.5.2021 linjauksen mukaisesti MOKRA-rahoitukseen haetaan hankkeita, joilla edistetään Etelä-Karjalan elinvoimaa, elinkeinoelämän ja kehittämistoimijoiden toimintaedellytyksiä tai kuntien välistä elinkeinopoliittista yhteistyötä. Hakemus vastaa tavoitteisiin ja on rahoituskelpoinen.

 

 Aiemmat käsittelyt

Lappeenranta-Imatra kaupunkiseudun työvaliokunta käsitteli hankehakemuksen 29.3.2022 kokouksessa. Työvaliokunta päätti, että työvaliokunnan alaisista määrärahoista varataan hankkeen omarahoitusosuudeksi 49 880 euroa vuosille 2022-2024 ja työvaliokunta oikeutti Lappeenrannan kaupungin jättämään hankehakemuksen Etelä-Karjalan liittoon.

 

Päätöksen perusteet

Laki alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta 756/2021

Laki alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta 757/2021

Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisestä  ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta 797/2021

Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta 867/2021

Valtioneuvoston asetus Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan rahastoista rahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta 866/2021

Valtionavustuslaki 688/2001

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus puoltaa maakunnan omaehtoisen kehittämisen MOKRA- rahoituksen myöntämistä TE2024 - Elinvoimaa Etelä-Karjalaan -hankkeelle 1.8.2022-31.12.2024 välisenä aikana. Hankkeelle kohdennettava tuki on enintään 199 520 euroa ja enintään 80 % hankkeelle hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.

Hakijan tulee hankkeen toteuttamisessa noudattaa tähän päätökseen liitettäviä maakuntajohtajan hyväksymiä avustuksen käyttöä koskevia ehtoja. Hankkeelle edellytetään perustettavaksi ohjausryhmä, johon kutsutaan jäseniksi hankkeen toteuttamisen kannalta keskeisiä toimijoita. Ohjausryhmän kokoukseen on kutsuttava rahoittajan edustajina elinvoimajohtaja Jami Holtari ja rahoitusasiantuntija Merja Taipale.

Avustus on haettava maksatukseen viimeistään neljän kuukauden kuluttua hankkeen toteuttamisajan päättymisestä eli 30.4.2025 mennessä. Jos maksatushakemusta ei ole tähän mennessä toimitettu rahoittajalle, avustusta ei makseta.

Hankkeen yhteyshenkilö on rahoitusasiantuntija Merja Taipale, puh. 040 139 0174.

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.