Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Karjalan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 25


 

Mahdollinen REACT-EU-lisärahoitus ja sen avaaminen hakuun

 

Maakunnan yhteistyöryhmä 13.06.2022 § 25  

73/00.02.03/2022  

 

 

 

Valmistelija Heli Gynther

 puh. 040 4855109

 heli.gynther@ekarjala.fi

 

 

Etelä-Karjalan liiton käytettävissä olevat myöntövaltuudet ohjelmakauden 2014-2020 EAKR- ja React-EU rahoituksesta on käytetty loppuun, mikäli  viimeisten rahoituspäätösten valmistelu ja hankkeiden käynnistyminen etenee suunnitellusti.

 

Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee React-EU -varojen käyttämättä jääneiden myöntövaltuuksien uudelleen suuntaamista alueille ja ministeriö on tiedustellut alueiden mahdollisia lisärahoitustarpeita.

 

Etelä-Karjalan liitto on esittänyt tarvearvion ja perustelut 400 000 euron lisärahoitukselle. Etelä-Karjalan liiton lisärahoitustarve liittyy kansainvälistymiseen ja tki-toiminnan uudelleen koordinointiin maakunnassa. Rahoitusta on esitetty maakunnan rahoituskehykseen toimintalinjaan 8 eli React-EU:n EAKR-toimenpiteet. 

 

 

Päätösehdotus Maakunnan yhteistyöryhmä valtuuttaa Etelä-Karjalan liiton avaamaan React-EU rahoitushaun toimintalinjaan 8 React-EU:n EAKR-toimenpiteet elokuussa 2022 edellyttäen, että Etelä-Karjalan liitto saa myöntövaltuuteen lisärahoitusta.

Haussa haetaan hankkeita erityistavoitteeseen 12.1 Pk-yritystoiminnan vahvistaminen erityisesti digitalisaation ja vihreän talouden näkökulmasta.

Haun painotuksena on React-EU:n mukaisesti edistää koronakriisistä toipumista, kansainvälistymistä ja tki-toimintoja sekä vahvistaa alueen yrityksiä ja organisaatioita uudistamaan ja kehittämään toimintaansa elpymisvaiheessa.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan.