RSS-linkki
Kokousasiat:https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Maakunnan yhteistyöryhmä
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 44
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen tulossopimus 2027
Maakunnan yhteistyöryhmä 05.10.2026 § 44
73/00.02.03/2022
Valmistelija Suvi Kalliomäki
puh. 0295 029 244
suvi.kalliomaki@elinvoimakeskus.fi
Uudet virastot aloittivat 1.1.2026 ja elinvoimakeskusten toiminta käynnistyi häiriöttömästi. Asiakaspalvelu sujui ilman katkoksia, mutta joissakin tehtävissä töiden ruuhkautumista on havaittavissa resurssien vähenemiseen liittyen. YT-toimien lopulliset taloudelliset ja toiminnalliset vaikutukset realisoituvat lopullisesti vasta vuonna 2027.
Uuden aluejaon mukaisia sidosryhmiä on tavattu ahkerasti elinvoimakeskusten aloitettua toimintansa, sekä uusia toimintamalleja on luotu vuorovaikutuksen lisäämiseksi.
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus on seurannut vuoden 2026 tulostavoitteiden toteutumista kvartaaleittain. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriölle ja muille ohjaaville tahoille on raportoitu tavoitteiden toteutumisen edistymisen tilanteesta 30.6.2026 puolivuotisseurannan kautta. Tulostavoitteiden on ennakoitu pääosin toteutuvan vuonna 2026.
Elinvoimakeskuksen tulossopimus perustuu hallitusohjelmaan, valtion talousarvioon ja julkisen talouden suunnitelmaan, elinvoimakeskusten yhteiseen strategia-asiakirjaan vuosille 2026–2027 sekä eri hallinnonalojen strategioihin. Sopimus ottaa huomioon hallituksen aluekehittämispäätöksen ja maakuntaohjelmien linjaukset. Tulossopimuksessa sopimuskumppaneina ovat elinvoimakeskusta ohjaavat tahot sekä elinvoimakeskus. Elinvoimakeskus laatii tulossopimuksen vuodelle 2027 Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeiden mukaisesti ja kyseessä on välivuoden tulossopimus. Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen tulossopimusta käsitellään valmisteluvaiheessa toimialueen kaikissa kolmen maakunnan yhteistyöryhmissä, joista toivotaan evästyksiä suunnittelutyöhön.
Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö käsitteli elinvoimakeskuksen tulostavoitteet kokouksessaan 23.9.2026.
Strategia- ja asiakkuuspäällikkö Suvi Kalliomäki esittelee kutsuttuna asiantuntijana asiaa kokouksessa.
Ehdotus Maakunnan yhteistyöryhmä käsittelee vuodelle 2027 tehtävät Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen tulostavoitteet siinä muodossa kuin ne ovat käsittelyhetkellä.
Päätös Maakunnan yhteistyöryhmä käsitteli elinvoimakeskuksen tulostavoitteet.