RSS-linkki
Kokousasiat:https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Maakuntahallitus
Pöytäkirja 12.10.2026/Pykälä 132
Etelä-Karjalan liiton vuoden 2027 talousarvio ja talous- ja toimintasuunnitelma vuosille 2027-2029
Maakuntahallitus 12.10.2026 § 132
124/00.01.02.00/2026
Valmistelija Olli Seppänen
puh. +358 40 139 0175
olli.seppanen@ekarjala.fi
Liitossa on jatkettu vuoden 2027 talousarvion ja vuosien 2027-2029 toiminnan ja talouden suunnittelua virkavalmisteluna maakuntahallituksen evästysten 24.8.2026 (§106) pohjalta. Lisäksi kaupunkien ja kuntien kanssa on käyty keskusteluita toiminnan sisällöstä ja rahoituksen tasosta elo- ja syyskuun aikana.
Vuoden 2027 talousarviossa kuntien maksuosuuksissa huomioidaan 50% KVTES-palkkaratkaisun vaikutuksesta, mikä merkitsee +1,3% maksuosuuden muutosta. Taloussuunnitelmavuosille esitetään KVTES-palkkaratkaisun vaikutuksen huomioimista vuosien 2028 ja 2029 maksuosuuksissa.
Talousarvio valmistellaan 120 000 euroa alijäämäiseksi. Vuodelle 2026 projektien toteutuksen ja niiden toteutukseen saatavan ulkopuolisen rahoituksen saatavuudessa on vielä epävarmuutta. Talousarvio ja toimintasuunnitelma viimeistellään maakuntahallituksen marraskuun kokoukseen.
Avaintehtävät vuodelle 2027 ovat:
1. Edistetään maakunnan elinvoimaa toteuttamalla Etelä-Karjalan maakuntaohjelmaa 2026-2029 rahoituksen sekä asiantuntija- ja verkostotyön avulla.
2. Etelä-Karjalan maakuntakaava 2040:n valmistelu.
3. Edunajamisessa vaikutetaan Etelä-Karjalan elinvoiman vahvistamiseen kansallisen ja EU-politiikan välineillä ja niiden sisältöön vaikuttamalla huomioiden kaakkoisen rajaseudun muuttunut toimintaympäristö.
4. Organisaation toiminnan ja osaamisen kehittäminen työhyvinvointi huomioiden sekä hyvä työnantajakuva ja sidosryhmätyytyväisyys säilyttäen.
Ehdotus avaintehtäviksi, tavoitteiksi ja mittareiksi on liitteenä.
Ehdotus
Maakuntahallitus merkitsee talousarvion 2027 ja talous- ja toimintasuunnitelman 2027-2029 laadinnan tilanteen tiedoksi ja evästää jatkovalmistelua.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.