Dynasty tietopalvelu
Etelä-Karjalan liitto RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 17.04.2026/Pykälä 21


Kokousasian teksti

 

Arviointikertomus 2025

 

Tarkastuslautakunta 17.04.2026 § 21  

29/00.02.02/2022  

 

 

 

 

Kuntalain 14 luvun 121 §:n 2 kohdan mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Kuntalain tarkoittama arviointi tehdään arviointikertomuksen muodossa ja kertomus saatetaan valtuuston käsittelyyn yhdessä tilintarkastuskertomuksen kanssa.

 

Tarkastuslautakunnalle on edellisessä kokouksessa esitelty tilinpäätös ja toimintakertomus, jossa maakuntahallitus on esittänyt oman raporttinsa toiminnallisten tavoitteiden saavuttamisesta.

 

Ehdotus

Tarkastuslautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa arviointikertomuksen vuodelta 2025 ja esittää sen maakuntavaltuustolle.

Tarkastuslautakunta ehdottaa maakuntavaltuustolle, että maakuntavaltuusto päättää

  • merkitä vuoden 2025 arviointikertomuksen tiedokseen
  • pyytää maakuntahallitukselta kuntalain mukaisen selvityksen arviointikertomuksesta aiheutuvista toimenpiteistä
  • että vastineiden tulee olla maakuntavaltuuston käsiteltävänä ennen tulevan vuoden talousarviokäsittelyä

Päätös

Ehdotuksen mukaan.