RSS-linkki
Kokousasiat:https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Maakuntahallitus
Esityslista 03.03.2026/Asianro 36
Etelä-Karjalan liiton edustaja Kotkaniemi-säätiön hallituksessa
Maakuntahallitus 03.03.2026
16/00.04.00/2026
Valmistelija Kirsi Vainio
Puh. +358 40 162 4521
Kotkaniemi-säätiön sääntöjen 5 § mukaisesti ”Säätiön asioita hoitaa ja sitä edustaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja kuudesta yhdeksään jäsentä, joiden kaikkien toimikausi on kolme vuotta.” Säätiön sääntöjen 6 § määrää lisäksi, että ”Jäsenen hallitukseen nimeävät kolmeksi vuodeksi kerrallaan Etelä-Karjalan liitto, Lappeenrannan kaupunki, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Luumäen kunta, Museovirasto, P.E. Svinhufvudin muistosäätiö ja Svinhufvud af Qvalstad-sukuyhdistys.”
Kaudella 2024 – 2026 Etelä-Karjalan liiton edustajan säätiön hallituksessa on toiminut aluekehityspäällikkö Heli Gynther. Kotkaniemi-säätiön museonjohtaja Mirja-Liisa Autere on pyytänyt 3.2.2026 kirjaamoon saapuneessa sähköpostissaan, että Etelä-Karjalan liitto nimeäisi edustajan tulevalle kolmevuotiskaudelle.
Ehdotus
Nimetään Etelä-Karjalan liiton edustajaksi Kotkaniemi-säätiön hallitukseen uudelle kolmivuotiskaudelle 2027–2029 aluekehityspäällikkö Heli Gynther. Asiakohta tarkastetaan kokouksessa.
Päätös