Dynasty tietopalvelu
Etel-Karjalan liitto RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Esityslista 08.12.2025/Asianro 195


Liitteet
Numero Otsikko
11 Liite 1Allekirjoitettu arviointikertomus 2024
(pdf 1.00 mb)

Kokousasian teksti

 

Maakuntahallituksen vastaus arviointikertomuksessa esitettyihin kysymyksiin

 

Maakuntahallitus 08.12.2025    

29/00.02.02/2022  

 

 

 

Valmistelija Olli Seppänen

 puh. +358 40 139 0175

 olli.seppanen@ekarjala.fi

 

Tarkastuslautakunta antoi vuoden 2024 arviontikertomuksessa joukon suosituksia (ks. MV 19.5.2025 6§)  Etelä-Karjalan liiton toiminnassa jatkossa huomioitavaksi ja maakuntavaltuustolle arviointikertomuksesta aiheutuvien toimien myötä raportoitavaksi. Arviointikertomuksen suositukset liittyivät mm. johtamiseen ja perehdyttämiseen, vaikuttamistyön suunnitelmallisuuteen, henkilöstön osaamisen kehittämiseen sekä asiakaspalautteen käsittelyyn. Lisäksi suositeltiin kiinnittämään huomioita toiminnallisten tavoitteiden mittaroinnin selkeyteen ja siihen, että tavoitteisiin on liiton omilla toimilla mahdollista vaikuttaa.

 

Liiton toiminnassa kiinnitetään huomiota perehdytykseen jokaisen rekrytoinnin yhteydessä. Uutta työntekijää perehdytetään suunnitelmallisesti perehdytyssuunnitelman mukaisesti yhteistyössä usean liiton työntekijän toimesta. Keväällä 2025 tehtiin kysely viimeisen vuoden aikana rekrytoituille työntekijöille perehdytyksen onnistumisesta. Arvioiden keskiarvo onnistumisesta oli 4,8 (asteikolla 1-5).

 

Hyvään johtamiseen kiinnitetään huomiota jatkuvasti työarjessa. Työnhyvinvointitutkimuksen tulosten perusteella henkilöstön tyytyväisyys johtamiseen on hyvällä tasolla ja kohentunut merkittävästi viime vuosien aikana. Kuluvan vuoden syksyllä tehdyssä työhyvinvointikyselyssä lähiesihenkilötyötä koskeneiden kysymysten keskiarvo oli 4,33 ja työnantajan toimintaa koskeneiden kysymysten 4,08 (asteikolla 1-5).

Vaikuttamistyön suunnitelmallisuutta on edistetty laatimalla ensimmäinen edunvalvonta- ja vaikuttamistyönsuunnitelma, minkä maakuntahallitus vahvisti helmikuussa 2025. Suunnitelma päivitetään vuosittain. Suunnitelma ohjaa liiton vaikuttamistyötä ja antaa raamit vuosittain maakunnan tavoittelemille kärkihankkeille. Suunnitelmassa kuvataan liiton vaikuttamistyön keinoja sekä roolitusta ja paikallisia verkostoja maakunnan edunvalvonnassa. Suunnitelman pohjalta laaditaan edunvalvontakortit maakunnan tärkeimmistä edunvalvontahankkeista.

 

Henkilöstön osaamisen kehittämistä käsitellään liitossa päivittäisen johtamisen lisäksi vuosittain henkilöstö- ja koulutussuunnitelman valmistelun yhteydessä ja jokaisen työntekijän kanssa vuosittain käytävissä kehityskeskusteluissa. Osaamisen ja koulutuksen osalle on myös vuodelle 2025 ja vuodelle 2026 asetettu valtuustoon nähden sitovia tavoitteita, mitkä ollaan tämän hetken arvion mukaan vuoden 2025 osalta saavuttamassa.

 

Etelä-Karjalan liitto yhtenä harvoista maakunnan liitoista tekee sidosryhmäkyselyä ja kysyy säännöllisesti vuosittain kyselypalautetta keskeisiltä sidosryhmiltään. Kyselyn tuloksia ja niistä aiheutuvia toimia ja johtopäätäksiä on käsitelty ja käsitellään liiton johtoryhmässä, henkilöstökokouksessa sekä eri liiton tiimeissä toiminnassa huomioitavaksi. Tuoreimman marraskuussa 2025 tehdyn kyselyn mukaan kokonaistyytyväisyys liiton toimintaan on noussut aiempien vuosien kyselystä ja oli 4,03 (arviointiasteikolla 1-5). Tulos ylittää valtuustoon nähden sitovan toiminnallisen tavoitteen. Tuloksia on käsitelty liiton johtoryhmässä ja henkilöstökokouksessa.

 

Toiminnallisten tavoitteiden mittaroinnin osalta tavoitteiden ja mittareiden valmistelussa on käyty paljon vuoropuhelua tarkastuslautakunnan kanssa ja viety viime vuosien aikana mittarointia tarkastauslautakunnan toivomaan suuntaan, missä tavoitteet ovat saavutettavissa liiton omilla toimilla ja mittaavat paremmin varsinaisia tavoitteita. Tavoitteiden ja mittareiden selkeyteen kiinnitetään niin ikään erityistä huomioita huolimatta siitä, että liiton tuottamat palvelut ovat suurelta osin luonteeltaan markkinattomia kollektiivipalveluja. Seurannassa kuvataan selkeästi sanallisesti ja ”liikennevaloperiaatteella” saavutettiinko asetettu tavoite kokonaisuudessaan, osittain vai ei ollenkaan.

 

Ehdotus

Maakuntahallitus antaa edellä kuvatun selvityksen maakuntavaltuustolle arviointikertomuksessa 2024 maakuntahallitukselle esitettyihin kysymyksiin.

Päätös