RSS-linkki
Kokousasiat:https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Maakuntahallitus
Esityslista 08.12.2025/Asianro 186
Rahoituspäätös AKKE ÄRM-hakemuksesta Kilpailutus julkisissa hankinnoissa Etelä-Karjalan alueella, erityisesti Imatran seutukunnalla (Diaari AKKEÄRM2025_014)
Maakuntahallitus 08.12.2025
142/05.01/2025
Valmistelija Juha-Pekka Ryynänen
puh. +358 40 663 7641
juha-pekka.ryynanen@ekarjala.fi
Selostus LAB-ammattikorkeakoulu hakee Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman ÄRM-rahoitusta hankkeelle Kilpailutus julkisissa hankinnoissa Etelä-Karjalan alueella, erityisesti Imatran seutukunnalla
Hakemus on tullut vireille 12.9.2025
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 248 316 €
Haettavan avustuksen määrä on 198 652 €
Hankkeen kustannusmalli on flat rate 40%
Hankkeen tavoite
Aluekehityksen kannalta on merkittävää tehostaa alueella toimivien yritysten julkisten hankintojen osaamista, jotta yritykset lähtisivät aktiivisemmin kilpailemaan avoinna olevista tarjouskilpailuista. KKV:n tutkimuksen mukaan Etelä-Karjalan alueella tarjousten lukumäärä vaihtelee 0,5-2 välillä keskimäärin, mediaanin ollessa 0.75-3.
Hankkeen tavoitteena on vahvistaa Imatran seutukunnan ja Etelä-Karjalan pk-yritysten osaamista julkisissa hankinnoissa sekä lisätä niiden aktiivisuutta osallistua tarjouskilpailuihin. Hankkeessa pyritään parantamaan yritysten kykyä laatia laadukkaita tarjouksia ja hyödyntää julkisia hankintoja alueen kasvun ja kehityksen välineenä.
Keskeinen sisältö muodostuu toimialakohtaisesta valmennusohjelmasta, jossa yrityksille tarjotaan koulutusta hankintaprosesseista, tarjousten tekemisestä ja hankintajärjestelmien käytöstä, mukaan lukien tekoälyn hyödyntäminen. Lisäksi yrityksiä sparrataan toimialakohtaisesti ja edistetään yhteistyötä sekä tiedonvaihtoa.
Hankkeessa huomioidaan hankintalain uudistukset ja niiden vaikutukset, jotta yritykset osaavat toimia muuttuvassa sääntely-ympäristössä. Tavoitteena on, että hankkeen päätyttyä yritykset osallistuvat kilpailutuksiin entistä aktiivisemmin ja menestyvät niissä paremmin, mikä vahvistaa alueen elinvoimaa ja yritysten kilpailukykyä.
Hankkeen kesto
1.1.2026-30.6.2028
Rahoitus
Kansallinen kehittämisrahoitus äkillisen rakennemuutostilanteen hoitoon (ÄRM).
Kustannusarvio
Yhteensä € | |
Palkkakustannukset | 177 369 |
Flat rate 40% | 70 947 |
|
|
|
|
Yhteensä | 248 316 |
Rahoitussuunnitelma
| € | Osuus % |
Haettava avustus | 198 652 | 80 |
Omarahoitus | 49 664 | 20 |
Muu rahoitus |
|
|
Yhteensä | 248 316 | 100 |
Rahoitushaku ja hakemuskäsittely
1.2.2025 avatussa kansallisen kehittämisrahoituksen haussa äkillisen rakennemuutostilanteen hoitoon AKKE-rahoitusta on haettavissa hankkeille, jotka
1. edistävät maakuntaohjelman toimeenpanoa,
2. edistävät Etelä-Karjalan elinvoimaa sekä elinkeinoelämän ja
kehittämistoimijoiden toimintaedellytyksiä.
3. kehittävät koulutusratkaisuja erityisesti Imatran seutukunnan tar-peet huomioiden ja / tai,
4. vahvistavat tulevaisuuden teknologioiden osaamista ja käyttöönot-toa Etelä-Karjalan yrityksissä.
Haku on määräaikainen ja jatkuu 30.9.2025 saakka. Haun valintajak-sot ovat 1.2.-31.3.2025 ja 1.4.-30.9.2025.
Hakemus on arvioitu Etelä-Karjalan liiton arviointipalaverissa 28.10.2025
Valmistelijan (Juha-Pekka Ryynänen) arvio hankkeesta
Hanke kohdistuu vahvasti ja selkeästi Imatran seutukunnan pk-yrityksiin ja hakemus vastaa hyvin useimpiin valintaperusteisiin, erityisesti maakuntaohjelman toimeenpanoon ja alueen elinvoiman edistämiseen sekä koulutusratkaisujen kehittämiseen erityisesti Imatran seutukunnan tarpeet kartoittaen.
Hakemuksessa on kuvattu hankkeen tausta, tarve ja tavoitteet johdonmukaisesti. Kohderyhmä (Imatran seutukunnan pk-yritykset) on määritelty tarkasti, ja hankkeen tarve on perusteltu ajankohtaisella lainsäädännön muutoksella sekä alueen yritysten vähäisellä osallistumisella julkisiin kilpailutuksiin.
Toimenpiteet (valmennusohjelma, sparraus, viestintä) on kuvattu konkreettisesti ja työpaketit on selkeästi eritelty. Hakemuksessa on mukana laajasti myös yritysten ja sidosryhmien puoltolausuntoja, mikä lisää uskottavuutta ja osoittaa laajaa sitoutumista. Hankkeen toimenpiteilla arvioidaan olevan konkreettinen merkitys ja hyöty Imatran seutukunnan pk-yrityksille.
Hanke on rahoitushaun mukainen ja rahoituskelpoinen. Hanke sai arvioinnissa riittävästi pisteitä ja sitä esitetään rahoitettavaksi.
Päätöksen perusteet Laki 756/2021 alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta
Valtioneuvoston asetus 797/2021 alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta
Laki 757/2021 alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta
Valtioneuvoston asetus 867/2021 alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta
Valtioneuvoston asetus 866/2021 Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan rahastoista rahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta
Valtionavustuslaki 688/2001
Ehdotus
Maakuntahallitus hyväksyy hankkeen rahoitettavaksi Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman (AKKE) ÄRM -rahoituksesta hankehakemuksen mukaisesti.
Hankkeen hyväksytty kokonaiskustannusarvio on 248 316 euroa, myönnettävä avustus 80 %, kuitenkin enintään 198 652 euroa ja hankkeen kesto 1.1.2026-30.6.2028. Hankkeen palkkakustannusmallina käytetään vakiosivukuluprosenttimallia.
Avustuksen viimeinen erä on haettava maksatukseen viimeistään neljän kuukauden kuluttua hankkeen toteuttamisajan päättymisestä eli 31.10.2028 mennessä. Jos maksatushakemusta ei ole tähän mennessä toimitettu rahoittajalle, avustusta ei makseta.
Hankkeelle tulee asettaa ohjausryhmä, jossa on riittävä eri sidosryhmien edustus sekä rahoittajan edustaja Etelä-Karjalan liitosta.
Hakijan tulee hankkeen toteuttamisessa noudattaa tähän päätökseen liitettäviä avustuksen käyttöä koskevia ehtoja.
Hankkeen yhteyshenkilö Etelä-Karjalan liitossa on rahoitusasiantuntija Juha-Pekka Ryynänen.
Päätös