Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Karjalan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 14


1 Äänimääräluettelo 23.6.2025

 

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen ja ääniluettelon hyväksyminen

 

Maakuntavaltuusto 23.06.2025 § 14  

    

 

 

 

 Hallintosääntö 67 §: Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään 7 päivää ennen maakuntavaltuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kuntayhtymän verkkosivuilla.

 

 Hallintosääntö 74 §: Maakuntahallituksen puheenjohtajan ja maakuntajohtajan on oltava läsnä maakuntavaltuuston kokouksessa. Heidän poissaolonsa ei estä asioiden käsittelyä. Maakuntahallituksen jäsenillä on läsnäolo-oikeus. Edellä mainituilla henkilöillä on oikeus ottaa osaa keskusteluun, mutta ei päätöksen tekemiseen, elleivät he ole samalla valtuutettuja. Maakuntavaltuusto päättää muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta.

 

 Hallintosääntö 75 §: Maakuntavaltuuston kokous aloitetaan nimenhuudolla, joka toimitetaan jäsenkunnittain aakkosjärjestyksessä. Kun nimenhuuto on toimitettu, on puheenjohtajan todettava mahdolliset esteen ilmoittaneet valtuutetut ja heidän saapuvilla olevat varajäsenensä sekä valtuutettujen äänimäärät. Tämän jälkeen puheenjohtajan on todettava, onko maakuntavaltuusto laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.

 

 Perussopimus 8 §: Maakuntavaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä on kokouksessa läsnä ja vähintään kaksi kolmannesta jäsenkunnista on kokouksessa edustettuina.

 

 Perussopimus 7 §: Jokaisella maakuntavaltuuston jäsenellä on yksi ääni. Mikäli jäsen on poissa tai esteellinen, siirtyy hänen äänivaltansa henkilökohtaiselle varajäsenelle.

 

 Kokouskutsu on lähetetty sähköpostilla 16.6.2025. Esityslista liitteineen on toimitettu sähköpostitse 16.6.2025. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettu kuntayhtymän verkkosivuilla.

 

Ehdotus Suoritetaan nimenhuuto.

Puheenjohtaja toteaa mahdolliset esteen ilmoittaneet valtuutetut ja heidän saapuvilla olevat varajäsenensä sekä valtuutettujen äänimäärät.

Puheenjohtaja toteaa, onko maakuntavaltuusto laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.

Maakuntavaltuusto myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden saapuvilla oleville Etelä-Karjalan liiton viran- ja toimenhaltijoille.

 

Päätös Suoritettiin nimenhuuto.

Puheenjohtaja totesi paikalla olevan 25 valtuutettua ja yksi varavaltuutettu, yhteensä 26 ääntä.

Hyväksyttiin nimenhuudon perusteella laadittu tämän kokouksen ääniluettelo, joka on pöytäkirjan liitteenä.

Puheenjohtaja totesi, että maakuntavaltuusto on laillisesti koollekutsuttu ja päätösvaltainen.

Maakuntavaltuusto myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden saapuvilla oleville Etelä-Karjalan liiton viran- ja toimenhaltijoille.