RSS-linkki
Kokousasiat:https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntahallitus
Pöytäkirja 28.10.2024/Pykälä 149
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jäsenkuntien maksuosuudet 2025
Maakuntahallitus 28.10.2024 § 149
111/00.01.02.00/2024
Valmistelija Olli Seppänen
puh. +358 40 139 0175
olli.seppanen@ekarjala.fi
Perussopimuksen 25§:n mukaan kuntayhtymän toiminta rahoitetaan jäsenkuntien maksuosuuksilla, hanke- ja avustusrahoituksella ja muilla tuloilla. Se määrä, joka talousarvion mukaan muiden tulojen lisäksi tarvitaan menojen suorittamiseen, kootaan tilikauden maksuosuuksina. Jäsenkuntien maksuosuudet kuntayhtymän menoihin määräytyvät kuntien viimeisen vahvistetun tilinpäätösvuoden kunnallisverotulojen suhteessa.
Maksuosuus suoritetaan tilikauden aikana maakuntahallituksen määräämissä erissä ja määrääminä aikoina.
Liitteenä olevat jäsenkuntaosuudet perustuvat vuoden 2025 talousarvioehdotuksessa esitettyyn määrään, 2 462 368 euroon.
Ehdotus Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että jäsenkuntaosuudet vuonna 2025 kannetaan liitteenä olevan esityksen mukaisesti.
Maksuosuudet kannetaan kuukausittain 12. päivään mennessä 1/12 koko kunnan maksuosuudesta. Viivästyskorko on lain mukainen.
Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Merkittiin, että Virpi Junttila ilmoitti olevansa esteellinen (hallintolaki 28§ 1 mom. 5. kohta) Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituuttia koskevassa käsittelyssä eikä osallistunut ko. asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |