Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Karjalan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Esityslista 28.10.2024/Asianro 148


 

Maakuntahallituksen vastaus arviointikertomuksessa esitettyihin kysymyksiin

 

Maakuntahallitus 28.10.2024     

29/00.02.02/2022  

 

 

 

Valmistelija Olli Seppänen

 puh. +358 40 139 0175

 olli.seppanen@ekarjala.fi

 

 Niina Sinkko

 puh. +358 40 658 7857

 niina.sinkko@ekarjala.fi

 

 

Tarkastuslautakunta vuoden 2023 arviontikertomuksessaan antoi joukon suosituksia Etelä-Karjalan liiton toiminnassa jatkossa huomioitavaksi. Nämä liittyivät mm. johtamiseen, toiminnallisten tavoitteiden mittarointiin ja tavoitteiden toteumatietojen esittämistapaan. Lisäksi suositettiin asettamaan taloudellisten tavoitteiden lisäksi toiminnallisia valtuustoon nähden sitovia tavoitteita, missä on mukana osaamiseen ja koulutukseen liittyviä tavoitteita ja mittareita.

 

Edellä mainittujen suositusten lisäksi tarkastuslautakunta pyysi arviointikertomuksessa maakuntahallitukselta vastausta seuraaviin kysymyksiin:

  • Miten varmistetaan edunvalvonnan tehokas yhteistyö sekä alueen kuntien edunvalvontatyön yhteensovittaminen maakuntaliiton työn kanssa?
  • Millaiset arviot on tehty kiinteiden toimitilojen tarpeesta tuleville vuosille etätyön tultua uudeksi normaaliksi?

 

Edunvalvontatyössä maakunnan liiton ja alueen kuntien kanssa pidetään aktiivista yhteyttä ja kannustetaan olemaan liittoon yhteydessä hyvin matalalla kynnyksellä alueen edunajamiseen ja vaikuttamistyöhön liittyvissä kysymyksissä. Liitto kerää aktiivisesti kunnista edunvalvontaan ja vaikuttamistyöhön liittyviä tarpeita sekä välittää edunajamisen ajankohtaisista asioista tietoa kunnille. Liitto edistää aktiivisesti yhteyden kehittymistä mm. seuraavilla toimenpiteillä:

  • liiton ja kuntien keskinäisellä vuoropuhelulla edunvalvontakysymyksissä syksyn kuntakierrosten yhteydessä
  • edunvalvonta- ja vaikuttamistarpeiden keräämisellä kunnista
  • kuntien kehittämisestä ja edunvalvonnasta vastaavien henkilöiden osallistamisella edunvalvonta- ja vaikuttamistyön suunnitelman valmisteluun vuosittain
  • edunvalvonta-asioiden tuomisella Imatran ja Lappeenrannan kaupunkiseutujen työvaliokunnan käsittelyyn
  • edunvalvonnan ja vaikuttamistyön infopakettien toimittamisella säännöllisin väliajoin kuntiin tiedoksi (n.5krt/vuosi)
  • viestinnällä kuntajohtajien kanssa edunvalvonta- ja whatsapp-ryhmän kautta
  • teemoitettujen edunvalvontakeskustelujen järjestämisellä kunnille ja muille alueiden toimijoille (nk. etäaamukahvit)
  • aktiivisella otteella muiden tilaisuuksien ja tapahtumien yhteistyössä

 

Toimitilojen osalta tuleville vuosille tilojen tarve on pysymässä vakaana liiton luovuttua CBC-ohjelman henkilöstön käytössä olleista tiloista maakuntagallerian 1. kerroksessa syyskuun lopussa 2024. Tässä yhteydessä liitossa tiivistettiin tilojen käyttöä CBC-yksikössä työkennelleen henkilöstön siirryttyä työskentelemään maakuntagallerian 5. kerroksessa sijaitseviin toimitiloihin.

 

Liiton nykyiset toimitilat vastaavat pääosin hyvin liiton toimitilatarvetta tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa. Jonkin verran toimintaa haittaavat rajallinen määrä varastotiloja sekä arkistokelpoisten tilojen puute säilytystä vaativien paperiaineistojen säilyttämiseksi. Näihin kysymyksiin on löydetty osin ratkaisuja syksyllä 2024 tehtyjen tilajärjestelyjen yhteydessä. Arkistokelpoisten tilojen etsintää jatketaan. 

 

Ehdotus Maakuntahallitus antaa edellä kuvatun selvityksen tarkastuslautakunnalle arviointikertomuksessa 2023 maakuntahallitukselle esitettyihin kysymyksiin.

 

Päätös