Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Karjalan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 30.09.2024/Pykälä 130


 

Rahoituspäätös AKKE-hakemuksesta (AKKE2024_007) Työetappi

 

Maakuntahallitus 30.09.2024 § 130  

108/05.01/2024  

 

 

Juha-Pekka Ryynänen Juha-Pekka Ryynänen

  puh. +358 40 663 7641

 juha-pekka.ryynanen@ekarjala.fi

 

Selostus Työtaito ry ja Etelä-Karjalan Estradi ry, Taidenkoulu Estradi ovat hakeneet alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman rahoitusta hankkeelle Työeteppi.

 

 Hakemus on tullut vireille 31.7.2024

 Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 98 644 €

 Haettavan avustuksen määrä on 78 915 €

 Hankkeen kustannusmalli on Flat rate 40 %

 

 Hankkeen tavoite

 

 Hankkeen päätavoitteena on kehittää tuetun työllistymisen mallia ja työvalmennusta. Tuettujen työllistämisen, oppisopimuksen, koulutussopimuksen, työkokeilun ja nuorten työpajatoiminnan kautta asiakkaat ohjautuvat koulutukseen, työllistyvät avoimille työmarkkinoille tai ohjautuvat työkykyään vastaaviin palveluihin.

 

Hankkeen osatavoitteet ovat: 

1. Nuorten työpajatoimintojen ja sisältöjen kehittäminen

2. Alueen välityömarkkinoiden kehittäminen ja parempi hyödyntäminen

3. Kehittää yksilöllisiä, räätälöityjä työllistymistä edistäviä palveluja turvetuotannon muutosten vuoksi työllistymispalveluja tarvitseville työnhakijoille

 

 Hankkeen kesto

 

 1.10.2024-31.3.2025

 

 Rahoitus

 

 Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman (AKKE) rahoitus.

 

 Kustannusarvio

 

 

Yhteensä €

Palkkakustannukset

70460

Flat rate 40 %

28184

 

 

 

 

Yhteensä

98644

 

Rahoitussuunnitelma

 

 

Osuus %

Haettava avustus

78915

80

Omarahoitus

19729

20

Muu rahoitus

 

 

Rahoitussuunnitema yhteensä

98644

100

 

 Rahoitushaku ja hakemuskäsittely

 

Tammikuussa 2023 avatussa kansallisen rahoituksen haussa AKKE-rahoitusta on haettavissa hankkeille, jotka

1. edistävät maakuntaohjelman toimeenpanoa,

2. edistävät Etelä-Karjalan elinvoimaa sekä elinkeinoelämän ja

kehittämistoimijoiden toimintaedellytyksiä.

 

Yleisten valintaperusteiden lisäksi hankkeiden tulee vastata

vähintään yhteen seuraavista painopisteistä:

3. vahvistavat kuntien välistä elinkeinopoliittista yhteistyötä,

4. vahvistavat Etelä-Karjalan sopeutumista toimintaympäristön

äkillisiin muutoksiin (erityisesti koronan ja Ukrainan sodan

vaikutukset),

5. edistävät elinkeinojen viisasta uudistumista,

6. luovat valmiuksia suorien EU-rahoitusten hakuun,

7. edistävät kestävän metsäbiotalouden toimintaedellytyksiä,

kilpailukykyä ja uudistumista,

8. huomioivat rajamaakunnan erityispiirteet ja vaikutukset alueen

kehitykselle (erityisesti matkailun toimintaedellytysten kehittäminen),

9. edistävät energiasiirtymää kohti päästötöntä energiaa.

 

Hakemus on arvioitu arviointipalaverissa 27.8.2024

 

Valmistelijan (Juha-Pekka Ryynänen) arvio hankkeesta

 

Hanke tukee ja edistää hyvin maakuntaohjelmaa ja sen kärkitavoitteita sekä läpileikkaavia teemoja, mm. työllisyyden tukeminen ja kokonaisvaltainen hyvinvoinnin vahvistaminen. Hankesuunnitelmassa on kuvattu selkeästi hankkeen tavoitteet, toimenpiteet ja tavoiteltavat tulokset.

 

Hankkeen aihealue on tärkeä ja ajankohtainen, mutta hankkeen toimenpiteet eivät vastaa riittävän hyvin Etelä-Karjalan liiton alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman (AKKE) rahoituksen haun painopisteisiin. Tämän vuoksi hakemus ei saanut valintakriteerien mukaisessa arvioinnissa riittävästi pisteitä edetäkseen päätösvalmisteluun myönteisenä. Hanke sopii luonteeltaan, tavoitteiltaan ja toimenpiteiltään paremmin ELY-keskuksen rahoitukseen ja osaamisen kehittämisen ja työllisyyden teemoihin (ESR, JTF TYOS).

 

Hanketta ei esitetä rahoitettavaksi.

 

Päätöksen perusteet Laki 756/2021 alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta

 Valtioneuvoston asetus 797/2021 alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta

 Laki 757/2021 alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta

 Valtioneuvoston asetus 867/2021 alueiden kehittämisen ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta

 Valtioneuvoston asetus 866/2021 Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan rahastoista rahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta

 Valtionavustuslaki 688/2001

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus hyväksyy esityksen hankehakemuksen hylkäämisestä edellä kuvatuin perusteluin, eikä myönnä hankkeelle rahoitusta alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman (AKKE) rahoituksesta.

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.