RSS-linkki
Kokousasiat:https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Etelä-Karjalan liiton hallintosäännön päivittäminen
Maakuntahallitus 26.02.2024 § 29
Valmistelija Susanna Kaskinen
puh. +358 40 682 5819
susanna.kaskinen@ekarjala.fi
Etelä-Karjalan liiton organisaation uusi yksikköjako otettiin käyttöön 1.1.2024. Rajaohjelmapalveluiden yksikkö lakkautettiin ja yksikön henkilöstö sijoitettiin kahteen jäljelle jääneeseen yksikköön, elinvoimapalveluihin ja hallinto- ja kehittämispalveluihin.
Helmikuun 2024 alusta lukien lakkautettiin ohjelmajohtajan virka. Ohjelmajohtajalla oli hallintosäännössä määritelty erityistoimivaltaa rajaohjelmien johtamisessa sekä allekirjoitusoikeudet ns. oman tuotannon hankkeiden hakemiseen. Ohjelmajohtajan toimivaltuudet on osittain siirrettävä jollekin toiselle viranhaltijalle.
Yksikkö- ja virkamuutosten vuoksi myös hallintosääntöä on muutettava. Virkatyönä tehdyssä hallintosääntöluonnoksessa on välttämättömien edellä mainittujen muutosten lisäksi esitetty lukuisa määrä pykälämuutoksia, tekstitarkennuksia ja -järjestelyjä ja lisätty henkilöstöasioiden hoitoa koskevia toimivaltapykäliä. Työssä on hyödynnetty Kuntaliiton viime vuonna julkaisemaa uutta kunnan hallintosääntömallia. Muutosten tarkoituksena on selkeyttää hallintosääntömääräyksiä ja täydentää erilaisten päätöksentekotilanteiden toimivaltuuksia. Keskeisimmät muutokset ovat:
Hallintosääntöluonnos | Nykyinen hallintosääntö |
| Sisältö |
16 § | 16 § | Muutettu | Poistettu rajaohjelmapalveluiden yksikköä koskevat maininnat. |
19 § | 19 § | Muutettu | Poistettu ohjelmajohtajaa koskevat maininnat. Täydennetty sijaisuudet esihenkilö- ja hallintotehtävissä. |
21 § | 21 § | Muutettu | Poistettu ohjelmajohtajan toimivaltaa koskevat seikat ja lisätty ne elinvoimajohtajalle sekä määrätty kaavalausuntojen antaminen elinvoimajohtajalle. Kaavalausuntojen antaminen on ollut maakuntahallituksella, joka on delegoinut ne maakuntajohtajalle. |
26 § | 26 § | Muutettu | Muiden kuin maakuntajohtajan virkojen kelpoisuusvaatimuksina on ollut virkaan ottavan viranomaisen tarkoituksenmukaiseksi harkitsema koulutus ja kokemus. Kohta muutettu siten, että jatkossa kelpoisuusvaatimuksista päättäisi virkaan ottava viranomainen. |
29 § | - | Lisätty | Uusi pykälä virkaan ottamisesta palvelussuhdetta koskevien uudelleenjärjestelyjen vuoksi. |
31 § | 30 § | Muutettu | Korjattu maakuntajohtajan virantoimituksesta pidättämisestä päättäminen kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain mukaiseksi. Väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä päättää maakuntavaltuuston puheenjohtaja, ei maakuntahallitus. |
33 § | - | Lisätty | Uusi pykälä siitä, että maakuntajohtaja voi päättää virka- ja työehtosopimuksen harkinnanvaraisten määräysten soveltamisesta. |
37 § | - | Lisätty | Uusi pykälä siitä, että maakuntajohtaja voi päättää menetettyjen ansioiden korvaamisesta. |
38 § | - | Lisätty | Uusi pykälä siitä, että palkan takaisinperimisestä päättää maakuntajohtaja. |
40 § | 36 § | Muutettu | Tarkennettu maakuntajohtajan ja yksikön johtajan toimivaltaa virka- ja työvapaiden myöntämisessä.Yksikön johtajille toimivalta päättää alaisuudessaan olevien virka- ja työvapaan keskeyttämisestä ja peruuttamisesta. |
VI luku, 42-44 §:t | VI luku, 38-41 §:t | Muutettu | Tiedonhallinnan, asiakirjahallinnon ja sopimushallinnan järjestämistä koskevan luvun kaikkia pykäliä on selkeytetty siten, että maakuntahallituksen päätösvaltaan kuuluvat tiedonohjaussuunnitelman vahvistaminen ja arkistonmuodostajien ja rekisterinpitäjien määrääminen. Muutoin tiedonhallinnan, asiakirjahallinnon ja sopimushallinnan vastaavana viranhaltijana toimisi maakuntahallituksen alaisuudessa hallinto- ja kehittämisjohtaja |
51 § | 48 § | Muutettu | Maakuntahallituksen sijaan hallinto- ja kehittämisjohtaja päättäisi kuntayhtymän saatavien tileistä poistamisesta ja perinnästä luopumisesta. |
134 § | 130 § | Muutettu | Ohjelmajohtajan oikeus allekirjoittaa Etelä-Karjalan liiton hallinnoimien hankkeiden rahoitushakemukset, hankkeiden sopimukset ja sitoumukset poistettu.
Euroopan komission rajayhteistyöohjelmiin liittyvien sopimusten ja sitoumusten sekä toimeenpanopäätösten allekirjoitusoikeus annetaan elinvoimajohtajalle. Allekirjoitusoikeus on ollut ohjelmajohtajalla. |
Lukuihin Ulkoinen valvonta, Maakuntavaltuuston toiminta Maakuntavaltuuston kokoukset, Enemmistövaali ja suhteellinen vaali, Valtuutetun aloite- ja kyselyoikeus, Kokousmenettely, Luottamushenkilöiden palkkiosääntö on tehty vain pykälänumeroinnista johtuvat muutokset (pykälänumerot 52 –126, muuttuneet numeroiksi 55 –130) ja korjattu lukujen järjestysnumerointi.
Uusi hallintosääntö on tarkoitus saada voimaan 1.4.2024 alkaen. Esityslistan liitteenä ovat hallintosääntöluonnos sekä luonnosversio, johon on merkitty tehdyt muutokset voimassa olevaan hallintosääntöön nähden.
Päätösehdotus Maakuntahallitus hyväksyy Etelä-Karjalan liiton hallintosäännön päivityksen luonnoksen mukaisena ja esittää sen maakuntavaltuustolle hyväksyttäväksi.
Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Merkittiin, että Suna Kymäläinen saapui kokoukseen klo 9:38 asian käsittelyn aikana.
Maakuntahallitus 25.03.2024 § 55
Valmistelija Olli Seppänen
puh. +358 40 139 0175
olli.seppanen@ekarjala.fi
Etelä-Karjalan liiton päivitetyn hallintosäännön voimaantuloa esitetään siirrettäväksi 1.6.2024 alkaen voimaantulevaksi, maakuntavaltuuston suunnitellun kokousaikataulun vuoksi. Esityslistan liitteenä ovat voimaantulopäivämäärällä korjattu hallintosääntöluonnos ja luonnosversio, johon on merkitty tehdyt muutokset voimassa olevaan hallintosääntöön nähden.
Päätösehdotus Maakuntahallitus hyväksyy esitetyn muutoksen Etelä-Karjalan liiton hallintosäännön voimaantuloon ja esittää hallintosäännön maakuntavaltuustolle hyväksyttäväksi.
Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Maakuntavaltuusto 06.05.2024 § 9
61/00.01.01/2023
Valmistelija Olli Seppänen
puh. +358 40 139 0175
olli.seppanen@ekarjala.fi
Päätösehdotus Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että se hyväksyy hallintosäännön päivityksen. Päivitetty hallintosääntö kumoaa nykyisen hallintosäännön ja tulee voimaan 1.6.2024.
Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Merkittiin, että Jani Mäkelä poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 12:43.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |