RSS-linkki
Kokousasiat:https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Arviointikertomus 2023
Tarkastuslautakunta 12.04.2024 § 22
Kuntalain 14 luvun 121 §:n 2 kohdan mukaan tarkastuslautakunnan
tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja
talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Kuntalain tarkoittama arviointi tehdään arviointikertomuksen
muodossa ja kertomus saatetaan valtuuston käsittelyyn yhdessä
tilintarkastuskertomuksen kanssa.
Tarkastuslautakunnalle on edellisessä kokouksessa esitelty tilinpäätös ja toimintakertomus, jossa maakuntahallitus on esittänyt omanraporttinsa toiminnallisten tavoitteiden saavuttamisesta.
Ehdotus Tarkastuslautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa arviointikertomuksen
vuodelta 2023 ja esittää sen maakuntavaltuustolle.
Tarkastuslautakunta ehdottaa maakuntavaltuustolle, että
maakuntavaltuusto päättää
- merkitä vuoden 2023 arviointikertomuksen tiedokseen
- pyytää maakuntahallitukselta kuntalain mukaisen selvityksen
arviointikertomuksesta aiheutuvista toimenpiteistä
- että vastineiden tulee olla maakuntavaltuuston käsiteltävänä
ennen tulevan vuoden talousarviokäsittelyä
Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Maakuntahallitus 22.04.2024 § 69
Valmistelija Olli Seppänen
puh. +358 40 139 0175
olli.seppanen@ekarjala.fi
Päätösehdotus Maakuntahallitus merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi ja saattaa arviointikertomuksen maakuntavaltuuston esityslistalle.
Kuntalain 121§:n 5. momentin mukaisena lausuntona maakuntahallitus lausuu seuraavaa:
Arviointikertomuksessa esille otetut seikat otetaan huomioon seuraavalla toiminnan suunnittelu- ja seurantakierroksella.
Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Maakuntavaltuusto 06.05.2024 § 6
29/00.02.02/2022
Valmistelija Olli Seppänen
puh. +358 40 139 0175
olli.seppanen@ekarjala.fi
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jättää valtuustolle arviointikertomuksen Kuntalain 121§:n tarkoittamana arviointina valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta.
Maakuntavaltuusto:
- merkitsee vuoden 2023 arviointikertomuksen tiedoksi
- pyytää maakuntahallitukselta kuntalain mukaisen selvityksen arviointikertomuksesta aiheutuvista toimenpiteistä
- pyytää vastineet maakuntavaltuustoon käsiteltäväksi ennen tulevan vuoden talousarviokäsittelyä
- arviointikertomuksessa esille otetut seikat otetaan huomioon seuraavilla toiminnan suunnittelu- ja seurantakierroksilla
Päätös Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Sanna Koskenranta esitteli keskeiset kohdat arviointikertomuksesta.
Tarkastuslautakunta jätti maakuntavaltuustolle arviointikertomuksen Kuntalain 121§:n tarkoittamana arviointina valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta.
Arviointikertomus merkittiin tiedoksi.
Maakuntavaltuusto päätti pyytää maakuntahallitukselta selvityksen arviointikertomuksesta aiheutuvista toimenpiteistä ja pyytää vastineet maakuntavaltuuston käsiteltäväksi ennen tulevan vuoden talousarviokäsittelyä.
Arviointikertomuksessa esille otetut seikat otetaan huomioon seuraavilla toiminnan suunnittelu- ja seurantakierroksilla.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |