RSS-linkki
Kokousasiat:https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Maakunnan yhteistyöryhmä
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 85
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Etelä-Suomen ESR+ hakuaikataulut ja hakujen painopisteet 2024
Maakunnan yhteistyöryhmä 04.12.2023 § 85
Valmistelija Niina Lamberg
niina.lamberg@ely-keskus.fi
+358 295 025 153
Selostus Hämeen ELY-keskus avaa vuonna 2024 ESR+ hakuja seuraavasti:
Etelä-Suomen maakuntien alueella toteuttavat päähaut:
ď€ Kevät 2024 erityistavoitteet 4.1 Polkuja töihin ja 4.2. Uutta osaamista työelämään
ď€ Syksy 2024 erityistavoite 4.3 Yhdenvertaiseen osallisuuteen
Hauissa esitetään käytettäväksi koko alueella yhteistä alueellista valintaperustetta ”Hanke kohdistuu maakuntien strategioissa (erityisesti älykkään erikoistumisen strategia) tunnistettuihin kärkialoihin
tai kehittämiskohteisiin”.
Vuoden 2024 hauissa painopisteiksi valitaan Etelä-Karjalan osalta seuraavat:
ď€ Työllisyyden monialainen edistäminen, yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa
ď€ Uudenlaiset lähestymistavat erityisesti teollisuuden, logistiikan ja rakentamisen toimialoilla irtisanottujen tukemiseksi
ď€ Ikääntyvien työntekijöiden työurien pidentäminen tai vastavalmistuneiden integroituminen työelämään huomioiden erilaiset työn tekemisen tavat
ď€ Maakunnan Ă„ES -kärkien mukaisen osaamisen turvaaminen ja osaajien saatavuus
ď€ Tulevaisuuden osaamistarpeiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen – huomioiden erityisesti puhtaan siirtymän ja digitalouden tuomat mahdollisuudet
ď€ Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen uudet menetelmät tiiviissä yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa
ď€ Paikalliset, ketterät kokeilut työllisyyden, työ- ja toimintakyvyn ja osallisuuden edistämiseksi
Lisäksi voidaan järjestää tarpeen mukaan täydentäviä hakuja, joissa ei käytetä alueellista tarkentavaa valintaperustetta:
ď€ Erityistavoite 5.1. Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen – valtakunnallinen painotus
ď€ Vakioitu kertakorvaus haku osallisuus haun rinnalla – painotus vakioidun kertakorvauksen reunaehtojen mukaisesti, osallisuutta edistävän toimintamallin suunnittelu ja pilotointi
ď€ Uusien kustannusmallien pilotointi – painotukset pilotoitavan mallin mukaan
ď€ Muut alueelliset erityistarpeet huomioivat haut – esimerkiksi Ă„RM
Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö on kokouksessaan 20.11.2023 käsitellyt ja päättänyt tuoda ESR+ hakuaikataulut ja hakujen painopisteet maakunnan yhteistyöryhmän hyväksyttäväksi.
Päätösehdotus Maakunnan yhteistyöryhmä hyväksyy hakuaikataulut ja hakujen painopisteet.
Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |