RSS-linkki
Kokousasiat:https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakunnan yhteistyöryhmä
Pöytäkirja 04.09.2023/Pykälä 60
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristön jäsenmuutos
Maakunnan yhteistyöryhmä 04.09.2023 § 60
73/00.02.03/2022
Valmistelija Heli Gynther
puh. +358 40 485 5109
heli.gynther@ekarjala.fi
Selostus Maakunnan yhteistyöryhmä on kokouksissaan 20.12.2021 § 69 ja 28.11.2022 § 56 nimennyt maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristön (myrs) siten, että jäsenistössä viranomaiset ovat tasapuolisesti edustettuina. Myrsin jäsenistä viisi on Etelä-Karjalan liitosta ja viisi Kaakkois-Suomen ja Hämeen ELY-keskuksista. Myrs voi lisäksi kutsua muita rahoittajaviranomaisten edustajia ja Leader-ryhmien toimihenkilöitä kokouksiin pysyviksi asiantuntijoiksi tai asiantuntijoiksi yksittäisen asian käsittelyn ajaksi.
Etelä-Karjalan liitossa tapahtuneiden henkilöstövaihdosten vuoksi liiton edustajissa on tarve tehdä muutoksia.
Päätösehdotus Nimetään Etelä-Karjalan liiton edustajana maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristön jäseneksi rahoitusasiantuntija Eini Arponen.
Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |