RSS-linkki
Kokousasiat:https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntahallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön palvelukorvauksen päivitys
Maakuntahallitus 30.01.2023 § 12
5/02.01.01.00/2023
Valmistelija Olli Seppänen
puh. +358 40 139 0175
olli.seppanen@ekarjala.fi
Etelä-Karjalan liitto on korvannut Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiölle palkkakustannuksia maakunnan virkistyspalvelujen tuottamiseksi, ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi vuodesta 2004 lähtien. Korvauksella on turvattu virkistyaluesäätiön resursseja sen toiminnan eri vaiheissa.
Viimeksi maakuntahallitus on käsitellyt asiaa 16.12.2019 (§214), jolloin se päätti, että palvelusopimusta muutetaan siten, että palkkakustannusten korvaamiseksi korvausta nostetaan tuhannella eurolla enintään 36.000 euroon. Sopimus on voimassa toistaiseksi kalenterivuosi kerrallaan, jollei jompikumpi osapuoli irtisano sopimusta kalenterivuotta edeltävä vuoden marraskuun loppuun mennessä. Em. korvauksella on kustannettu 30% toiminnanjohtajan ja projektityöntekijän palkkamenoja.
Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön toiminnanjohtaja Hanna Ollikainen on esittänyt, että laskutuksen yksinkertaistamiseksi korvaus muutettaisiin vuoden 2023 alusta alkaen 36.000 euroa/vuosi suuruiseksi. Vuosina 2021 ja 2022 korvaus on ollut alittanut em. enimmäiskorvauksen hieman yli tuhannella eurolla.
Päätösehdotus Etelä-Karjalan liiton ja Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön välistä palvelusopimusta muutetaan siten, että vuodesta 2023 alkaen korvattava kokonaissumma Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiölle on 36.000 euroa. Sopimus on voimassa vuosi kerrallaan toistaiseksi voimassa olevana, jollei jompikumpi osapuoli pura sopimusta marraskuun loppuun mennessä seuraavaa kalenterivuotta koskien.
Etelä-Karjalan liiton ja Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön välinen sopimus päivitetään edellä kuvatun mukaiseksi.
Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |