Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Karjalan liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ekarjala.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 27.06.2022/Pykälä 104


 

Etelä-Karjalan liiton osallistuminen ESR+-rahoitteiseen Luotain - Ennakointi Etelä-Karjalassa -hankkeeseen

 

Maakuntahallitus 27.06.2022 § 104  

174/05.03.00/2022  

 

 

 

Valmistelija Heli Gynther

 puh. 040 4855 109

 heli.gynther@ekarjala.fi

 

Etelä-Karjalan liiton tehtäviin kuuluu alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta annetun lain mukaan seurata ja ennakoida aluekehitystä sekä toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutoksia. Etelä-Karjalassa on toiminut ennakointiryhmä vuodesta 2016 Etelä-Karjalan liiton ja Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen koordinoimana. Jäseninä ryhmässä ovat keskeisimmät koulutuksen järjestäjät (LUT-yliopisto ja LAB-ammattikorkeakoulu sekä Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä/Saimaan ammattiopisto Sampo), elinkeinoelämän ja yrittäjien edustajina Etelä-Karjalan kauppakamari sekä Etelä-Karjalan Yrittäjät, Lappeenrannan ja Imatran kaupunkien yrityspalvelujen edustajat, Kaakkois-Suomen TE-toimisto, työntekijäjärjestöt sekä Etelä-Karjalan liitto ja Kaakkois-Suomen ELY-keskus. 

 

Etelä-Karjalan ennakointiryhmän työ on ollut ylätasoista, yhteisiä näkemyksiä linjaavaa ja koordinoivaa, mutta käytännöllistä, verkostoissa tehtävää konkreettista ennakointityötä ei ole osattu riittävästi koota yhteen ja hyödyntää. Osaamisen ennakointi tapahtuu melko hajanaisesti eri organisaatioissa sisäisesti, eikä kaikkia ennakointityötä tekeviä ja hyödyntäviä tahoja tunneta riittävästi, jotta kaikkien panos voitaisiin saada parhaalla mahdollisella tavalla yhteiseen käyttöön. 

 

Tätä taustaa vasten ennakointiryhmän aloitteesta on päätetty valmistella kehittämishanke, jolle haetaan ESR+ -tukea. Hankkeen päätoteuttajana toimii LAB-ammattikorkeakoulu ja ryhmähankkeen osatoteuttajina Sampo ja Etelä-Karjalan liitto.

 

Hankkeen tavoitteena on alueellisen ennakoinnin kehittäminen ja yhteistyön lisääminen alueen eri toimijoiden kesken, ennakointiosaamisen kehittäminen, yhteisen toimintamallin ja ennakoinnin palvelukokonaisuuden luominen. Hankkeen avulla liitto pyrkii vahvistamaan omaa ennakointiosaamista ja -työtä sekä löytämään tavat palvella jäsenorganisaatioita ja sidosryhmiä tulevaisuustyössä. Ajatuksena on, että hankkeessa luotava yhteinen ennakoinnin toimintamalli ja varautuminen toimintaympäristön muutoksiin lisäävät alueellista resilienssiä.

 

Haettavan hankkeen alustava kokonaiskustannusarvio on n. 600 000 euroa, josta Etelä-Karjalan liiton toteuttaman osahankkeen alustava kustannusarvio on 188 678 euroa. Hankkeelle haetaan ESR+ tukea 80%.

 

Päätösehdotus Maakuntahallitus valtuuttaa viraston osallistumaan osatoteuttajana Luotain - Ennakointi Etelä-Karjalassa -ryhmähankkeen valmisteluun ja ESR+ tuen hakemiseen hankkeelle. Etelä-Karjalan liitto varaa hankkeelle omarahoitusta enintään 56 603 euroa vuosille 2023-2024.

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Merkittiin, että Jani Mäkelä poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana.